Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Suosikkikirjailijani Jack London

Kuva
Sarjakuvataiteilija Don Rosan tulkinta Jack Londonista Suosikkiniko? Se lienee liioittelua. Ei yhdysvaltalainen Jack London (1876–1916) sitä ainakaan ylhäisessä yksinäisyydessään ole. Silti luvut puhuvat puolestaan. Olen lukenut Londonilta enemmän romaaneja kuin yhdeltäkään toiselta kirjailijalta. Ei mikään nojatuoliälykkö London oli hyvin monipuolinen kirjailija. Yhtäältä hänen tuotantonsa on miehekästä eräilyviihdettä. Tarinat sijoittuvat Tyynenmeren ulapoille, Klondiken erämaihin – ja San Franciscon kaupunkiviidakoihin. Toisaalta London erottautui suositun genren valtavirrasta tarjoamalla lukijoille syvällisyyttä. Ei hän mikään Nietzsche ollut, mutta monissa teoksissa on syvä yhteiskunnallinen ja yksilönkehityksellinen sanoma. Londonin suurimpana mestariteoksena pidän tässä suhteessa Martin Edeniä (1909). Olen kirjoittanut siitä blogitekstin viime lokakuussa – kyseessä on yksi elämäni parhaista lukukokemuksista. Romaanissa London kuvaa koulusivistyksen ulkopuolelle jääneen merimieh

Perttu Pölönen liihottaa kevyt reppu selässään

Kuva
Pari vuotta sitten tietoisuuteeni tuli raikkaasti hymyilevä nuori mies. Kollegani nimittivät häntä nuoreksi neroksi, mullistavaksi ajattelijaksi. Miehen nimi oli Perttu Pölönen. Pölönen oli tuolloin runsas parikymppinen keksijä, joka oli hakenut oppia Piilaaksosta. Nyt hän lumosi Suomea supersuosittuna motivaatiopuhujana. Kuten lukijani tietävät, suhtaudun skeptisesti älyllisiin muoti-ilmiöihin ja kollektiivisiin lumouksiin. Minulta kesti kaksi vuotta tarttua Perttu Pölösen esikoisteokseen Tulevaisuuden lukujärjestys (2020). En lumoutunut. Perttu ei pelkää tulevaisuutta Tulevaisuuden lukujärjestyksessä Pölönen esittelee joukon taitoja, jotka erottavat ihmisen koneesta ja ovat siksi tärkeitä tulevaisuuden työelämässä. ”Kone tietää tarkemmin ja muistaa enemmän kuin me, emmekä voi aivoillamme voittaa binäärijärjestelmää ainakaan laskentatehossa. Meidän prosessorimme jää kakkoseksi. Nyt arvokkaaksi on nostettava se, mihin kone ei pysty eli sydämen taidot. Koneella ei ole luonnetta, ei per

Miten Juhana Torkki sen tekee? Kirjakauppojen top-hyllyissä on antiikin tekstejä

Kuva
Puhetaitoa käsittelevistä kirjoistaan tunnettu Juhana Torkki on viime vuosina kääntänyt antiikin tekstejä. Häneltä on julkaistu Seneca-käännös Elämän lyhyydestä (2018), Plutarkhos-käännös Mielen tyyneydestä (2020) ja tuoreimpana kokoelma Dion Prusalaisen tekstejä, Onnellisuudesta (2022). Kevätmarkkinoille julkaistut ja erityisesti kirjalahjoiksi tuotteistetut Seneca- ja Plutarkhos-työt ovat yltäneet kirjakauppojen top-hyllyille. Samaa voinee odottaa Dionilta. Mitä tämä tarkoittaa? Antiikin tekstejä on suomennettu maailman sivu, mutta harvemmin ne ovat bestsellereiksi yltäneet. On silmiinpistävää, että kustantamo Otava nostaa kääntäjä Juhana Torkin lähes yhtä näkyvään rooliin kuin itse Senecan, Plutarkhoksen ja Dionin. Torkin henkilöbrändillä lienee Otavalle kaupallista arvoa. Torkki ei tiettävästi ole mikään akateemisiin arkistoihin haalistunut klassinen filologi. Hän on valovoimainen liikkeenjohdon kouluttaja ja poliittinen kommentaattori – lähes keisarien tuttava , kuten Dion Prus

Häpeällinen luku Yhdysvaltain historiassa

Kuva
Tämän blogin ensimmäinen merkintä käsitteli intiaaneja. Silloin minuun teki vaikutuksen Dee Brownin historiateos Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen (1970). Teos käsittelee tragediaa, jolla Pohjois-Amerikan intiaaniheimot yksi toisensa jälkeen hävitettiin 1800-luvulla. Dee Brown on kirjoittanut aiheesta myös historiallisia romaaneja. Niistä on suomennettu sukukronikka Kantaäiti (1980). Teoksessa seurataan Amerikan kaakkoisrannikolla syntyneen intiaaninaisen jälkeläisten pakoa mantereen halki. Tarina alkaa 1760-luvun Georgiasta ja kuljettaa lukijan Oklahoman intiaaniterritorion ja eteläisen preerian kautta 1900-luvun alun Montanaan. Kantaäiti kuvaa alkuperäiskansojen jäsenten lohduttomia kohtaloita Yhdysvaltain historian käännekohdissa. Yleissävy on surullinen. Tarina kouraisee 2020-luvun lukijaa syvältä. Intiaanit tunsivat epätoivoa ja voimattomuutta idästä pursuavan siirtolaisvirran edessä. Se oli kuin luonnonvoima. Entiset asuinalueet muuttuivat intiaaneille elinkelvottomiksi. Alk

Itäeurooppalainen prostituoitu kertoo, mikä on Ukrainan paikka Euroopassa

Kuva
Ukrainaan keskittyvä kaunokirjallisuus myy nyt hyvin. Itse poimin antikvariaatin hyllystä brittiläisen Marina Lewyckan esikoisteoksen Traktorien lyhyt historia ukrainaksi (2005). Teos on löyhästi omaelämäkerrallinen.  Juuriltaan ukrainalainen Lewycka syntyi toisen maailman sodan jälkeen Kielin saksalaisella pakolaisleirillä. Koska Kiel kuului Saksan brittiläiseen miehitysvyöhykkeeseen, Lewyckan perhe pääsi livahtamaan Englantiin. Useimmat ukrainalaiset kuskattiin takaisin itään, monet Siperiaan saakka.  Femme fatale saapuu Ukrainasta Traktorien lyhyt historia ukrainaksi ei ole puhtaasti ukrainalaista kirjallisuutta. Brittikirjailija pikemminkin pohtii juuriaan vanhempiensa kotimaassa. Teoksen keskiössä on minäkertoja Nadjan vaikea suhde isosiskoonsa Veraan ja ikääntyneeseen isäänsä Nikolaihin.  Eksentrisen Nikolain elämään putkahtaa 50 vuotta nuorempi ukrainalaisnainen, Valentina. Isorintainen, paljastaviin röyhelövaatteisiin pukeutuva vetyperoksidiblondi vastaa stereotypiaa itäeuroo

Tarja Halonen oli Suomen historian etuoikeutetuin presidentti

Kuva
Presidentti Tarja Halosen (s. 1943) perintö on ilmeisesti tahraantunut . Halonen oli kuulemma liian hyväuskoinen Venäjän edessä. Ehkä niin. Mutta vuosina 2000-2012 itänaapuri näytti Suomen kannalta rauhalliselta. Kerrankin presidentillä oli mahdollisuus keskittyä muuhun kuin Suomen välittömään turvallisuuteen. Järjestöjyrä heikkojen puolella Luin äskettäin Hannu Lehtilän elämäkerran Tarja Halonen – Paremman maailman puolesta (2012). Teos perustuu enimmäkseen Halosen haastatteluihin. Kriittiselle analyysille ei ole sijaa. Halosen oma linja tulee harvinaisen selväksi. Tarja Halonen on epäilemättä Suomen historian vasemmistolaisin presidentti. Lehtilä maalailee Halosesta kuvan luokkatietoisena ihmisenä. Halonen eli nuoruutensa aikana, jolloin yhteiskunnassa oli kaksi vastakkaista intressiryhmää: ”heikko” työväenluokka ja ”etuoikeutettu” porvaristo. Vähitellen yhteiskunnallinen murros teki jakolinjan vanhentuneeksi. Työväestön ja porvariston yhtenäiskulttuurit hajosivat. Tilalle ilmaantui

Kari Enqvist haluaa keskustella kivistä

Kuva
Minä en ole piinkova luonnontieteilijä. En ole tyynynpehmeä humanisti. Suosikkiaineeni lukiossa olivat pitkä matematiikka, äidinkieli ja historia. Fysiikkaa tai kemiaa en lukenut. Se harmittaa. Aikuisena olen usein halunnut ymmärtää, mistä esimerkiksi suhteellisuusteoriassa ja kvanttimekaniikassa on kyse. Aihetta popularisoivia tiedemiehiä (kyllä, miehiä ) on helppo löytää. Sellainen on paitsi irvailemani Esko Valtaoja, myös hänen vastineensa Helsingissä, Kari Enqvist. Taustalla on maailmankuulu Stephen Hawking Ajan lyhyen historiansa (1988) kanssa. Paitsi että Ajan lyhyt historia on vaatimaton teos – sikäli kuin se yrittää olla kansantajuinen. Teoksen maine ei perustu kirjallisiin ansioihin. Pikemminkin kyse on Stephen Hawkingin eetoksesta, hänen vaikuttavasta elämäntarinastaan. Mutta jotta Ajan lyhyt historia avautuisi sisällöllisesti, lukijan pitää tuntea fysiikan käsitteistöä laajalti. Kotimaista kvanttimekaniikkaa Onneksi meillä on näitä kotimaisiakin tieteen lähettiläitä. Val

Ydinsodan uhkaan herättiin jo 1700-luvulla

Kuva
Kaikkihan me muistamme valistusfilosofi Montesquieun. Ainakin tunnemme hänen tärkeimmän ajatuksensa, vallan kolmijako-opin. Harmi, että se tuppaa osalta itäeurooppalaisista presidenteistä unohtumaan. Suurilla ajattelijoilla on yleensä muitakin hyviä ideoita kuin ne kaikkien tunnetuimmat. Etsin antikvariaatin hyllystä käsiini Montesquieun nuoruudenteoksen Persialaisia kirjeitä (julk. 1721). Lukukokemus oli häikäisevä. Olisi rikos sivistystä vastaan olla bloggailematta siitä. Montesquieun fiktiivisessä teoksessa kolme persialaista ylimystä kiertelee Eurooppaa ja lähettelee toisilleen sekä kotimaahansa kirjeitä. Persialaisten kirjeitten yhteiskunnallinen sanoma on tarkkanäköistä. Erityisten tenhoavaa on Montesquieun pyrkimys moniäänisyyteen. Kirjeitä kirjoittavat ylimysten lisäksi orjat, munkit, eunukit ja haaremien naiset. Montesquieu tuo monen eri yhteiskuntaluokan äänen kuuluviin. Euroopan kuvaaminen persialaisen silmin on virkistävä kerrontamenetelmä. Samaa itsen ulkopuolelle asettu

Historia ei piittaa yksilöistä, sanoo Harari

Kuva
Miten minä, nuori suomalaismies, koen ihmiskunnan lähimenneisyyden? No. 1990-luku oli optimistinen. 2000-luku oli hämmentynyt. 2010-luku oli pahaenteinen. 2020-luku on suorastaan epätoivoinen. Kammottavien uutisvirtojen keskellä olen etsinyt lohtua historian suurista linjoista. Peter Frankopanin Silkkitiet (2015, ks. blogi ) auttoi minua hahmottamaan paikkaamme 2500 vuoden historiallisella jatkumolla. Kun lentokorkeus nousee, nykypäivän murheet näyttävät pikkuruisilta. Halusin nousta vieläkin korkeammalle. Lankesin lukemaan 2010-luvun bestsellerin, Yuval Noah Hararin teoksen Sapiens – Ihmisen lyhyt historia (2011, suom. 2016). Kun Frankopan tyytyy 2500 vuoteen, Hararin mukaan historia alkoi jo 70 000 vuotta sitten – silloin, kun tietoisuus putkahti Homo sapiens -ihmisapinan todellisuuteen. Ihmisen synkkä historia Harari käy suurpiirteisesti läpi ihmiskunnan historian merkittävät käännekohdat. Sellaisiksi hän nimeää kognitiivisen vallankumouksen, maanviljelyksen vallankumouksen, ihmis

Sadomasokismia afrikkalaisen patriarkaatin rippeillä

Kuva
Kolme romaania Afrikasta Olen kuukauden sisällä lukenut kolme afrikkalaista romaania, Chigozie Obioman Kalamiehet (2015), Chinua Acheben Kaikki hajoaa (1958, ks. blogi ) ja nyt viimeisimpänä Tsitsi Dangarembgan Tambu (1988, engl. Nervous Conditions ). Kahden nigerialaismiehen ja yhden zimbabwelaisnaisen kirjat ovat pieni sirpale afrikkalaisesta kaunokirjallisuudesta. Silti niissä on yhdistäviä teemoja. Kolonialismin trauma on sellainen, samoin taikauskon merkitys ihmisten elämässä.  Eniten kuitenkin kiinnitin huomiota suvun ja sukulaisuuden korostamiseen. Elämä pyörii suvun ympärillä*, ja erityisesti kaikki kytkeytyy suvun patriarkaalisiin päämiehiin. Chinua Acheben kirjassa eletään 1890-luvun Nigeriassa. Patriarkaalisuus oli huipussaan. Naiset ja lapset olivat toisarvoisia. Vaimojen määrä oli perheen johtajalle vaurauden merkki. Miehen puoleiset sukulaiset olivat naisen puoleisia tärkeämpiä. Yhteiskuntarakenteen muututtua patriarkaalisuus vähitellen heikkeni. Tsitsi Dangarembgan ki

Nigerialainen juttu liidunvalkeista miehistä

Kuva
Kouluhistoriamme on eurosentristä. Kun pohdimme vaikkapa kolonialismia, maailma näyttäytyy eurooppalaisten kohteena. Nykyaikaisessa historiantutkimuksessa on muodikasta ottaa ei-länsimainen näkökulma. Tällaisetkin tutkijat tapaavat itse olla länsimaalaisia, esimerkiksi Peter Frankopan (ks. blogi ) ja Charles C. Mann (ks. blogi ). Autenttista ei-länsimaista historiaa on vaikea löytää, ainakin suomalaisista kirjastoista. Mielenkiintoinen kaunokirjallinen avaus tähän suuntaan on nigerialaisen Chinua Acheben romaani Kaikki hajoaa (1958). Teos on afrikkalaisen kirjallisuuden klassikko. Sitä luetaan Afrikan kouluissa samaan tapaan kuin me luemme Tuntematonta sotilasta . Achebe kertoo 1800-luvun loppupuolella eläneen Okonkwon ja hänen klaaninsa tarinan. 239-sivuinen teos kuvaa aluksi igbo-alkuperäiskansan elämäntapaa. Loppupuolella kaikki alkaa hajota, kun brittiläiset kolonialistit saapuvat kirkkoineen ja hallintoineen. Idylliä ei ole Kaikki hajoaa -romaanin tenho perustuu kaunistelemattom

Yhdysvaltain sisällissodan sytytti kirja, joka kertoo myös 2020-luvun Suomesta

Kuva
Harriet Beecher-Stowen Tuomo sedän tupa (1852) on yksi maailman kuuluisimmista kirjoista.* Teos käsittelee Yhdysvaltain orjuutta. Presidentti Abraham Lincolnin kerrotaan hyväntahtoisesti syyttäneen Beecher-Stowea ”pikku rouvaksi”, jonka takia Yhdysvallat syöksyi sisällissotaan. Tuomo sedän tupa seuraa päähenkilö Tuomon matkaa eri omistajien käsissä. Lukija tutustuu moniin hahmoihin, joiden kohtaloita Beecher-Stowe kuvaa tarkkanäköisellä ihmistuntemuksella. Tuomo itse esitetään stoalaisen tyynenä, asemansa hyväksyvänä miehenä. Kuitenkin kun olot käyvät tukaliksi, Tuomon tyyneys kehittyy kristilliseksi hartaudeksi. Tuomon hengellinen kasvutarina löytää esikuvansa historiasta. Stoalaisuus oli Rooman valtakunnan vauraina päivinä suosittu filosofia. Mutta kun ihmiset kaipasivat lohdutusta kasvavaan kurjuuteensa, he etsivät sitä kristinuskosta. (ks. blogi ). Maailman tasa-arvoisin orjavaltio Pikku rouva Harriet Beecher-Stowe oli kotoisin ”sivistyneestä” Uudesta Englannista, Connecticutista

Miksi tiede ei tavoita lapsia?

Kuva
Suomalaisen filosofian grand old man Eino Kaila kirjoitti vuonna 1934 psykologian yksipuolisuudesta. Kailan aikainen akateeminen psykologia ei tavoittanut käytännöllistä elämänviisautta ja ihmistuntemusta. Juuri tällaista ymmärrystä soveltavissa tieteissä Kailan mukaan tarvittiin. Psykologian oppikirjojen sijasta opiskelijan tulisi kääntyä toisenlaisen kirjallisuuden puoleen. ”Lukekaa mieluummin psykologisoivia aforisteja tai romaaninkirjoittajia; sieltä löydätte enemmän elämänviisautta ja ihmistuntemusta kuin kaikista psykologian oppi- ja käsikirjoista yhteensä.” (Kaila, Persoonallisuus , 1934, s. 17). Tieteen sokea piste Eino Kailan ajatus pyörähti mieleeni, kun luin Eero Ojasen teosta Lapsen filosofia (2014). Kirjasessa Ojanen lähestyy lapsen käsitettä monesta suunnasta. Yksi Ojasen havainnoista on, kuinka vähän lapsia on tieteessä ja filosofiassa historian saatossa käsitelty. Ennen 1900-lukua ja Sigmund Freudin teorioita lapsuus oli älyllisissä keskusteluissa kuriositeetti. Lap

Muumien avulla ymmärrämme kaiken

Kuva
  Lieneekö ylitulkintaa? Näin ajattelin aloittaessani Jukka Laajarinteen teoksen  Muumit ja olemisen arvoitus  (2009). Laajarinne tarkastelee Tove Janssonin Muumi-kirjojen eksistentialistista puolta. Mitä tekemistä lastenkirjojen hahmoilla on Kierkegaardin, Heideggerin ja Sartren kanssa? Eksistentialismi on filosofian suuntaus, jossa korostuu yksilön vapaus ja ainutlaatuisuus.  ”Ei ole valmista mallia tai ohjekirjaa, jonka mukaisesti meidän tulisi elämämme järjestää, eikä elämällä ole ulkopuolelta annettua tarkoitusta” , kirjoittaa Laajarinne (s. 13). Ajattelutapana eksistentialismi on vetoava. Monet nykyajan liikkeistä, esimerkiksi feminismi, ammentavat eksistentialismista. Eksistentialismin filosofinen tausta on monimutkainen. Siksi Laajarinteen teos löytää paikkansa filosofian kirjahyllyssä. Kyky selittää monimutkaisia asioita yksinkertaisesti ansaitsee tunnustuksen. Muumipedagogiikka Hyvä pedagogi osaa avata vaikeita asioita helposti samastuttavien metaforien kautta. Sopivia metafo