Kirjakauppiaan kaveri

Islamin alkuhistoriaa käsitelleen Saatanallisten säkeiden jälkeen tutustuin kristinuskon alkuhistoriaan. Luin puolalaisen Nobel-kirjailija Henryk Sienkiewiczin klassikkoteoksen Quo Vadis (1896). Quo Vadis sijoittuu keisari Neron ajan Roomaan, 60-luvulle ajanlaskumme alun jälkeen. Vauraudessaan rypevä, moraalisesti turmeltunut Rooman eliitti ottaa yhteen vähäosaisia houkuttelevan uuden itämaisen lahkon, kristinuskon, kanssa. Kristinuskon hämmästyttävä idea Quo Vadiksen juoneen on punottu romanssi roomalaisylimys Vinitiuksen ja nykyisen Puolan alueelta kotoisin olevan barbaariprinsessa Lygian välille. Lygia on harras kristitty. Vinitiukselle selvenee,  ”että juuri tuo oppi oli puettanut Lygian omituiseen, sanomattomaan kauneuteen, juuri se oli hänen sydämeensä sytyttänyt rakkauden rinnalle kunnioituksen ja intohimon rinnalle hellyyden, se oli tehnyt Lygian hänelle rakkaammaksi kaikkea muuta maailmassa.” (s. 225) Niinpä myös raaka ja ahne patriisi luopuu itsekkyydestään ja kääntyy kr

Luin tanskalaisen filosofi Sören Kierkegaardin Viettelijän päiväkirjan (1843). Kierkegaard kuvaa minäkertoja Johanneksen puolivuotista valloitusretkeä, jonka keskiössä on porvaristyttö Cordelia. Johanneksen tavoitteena ei ole nopea fyysinen seksi. Hän nauttii kehkeytyvästä seksuaalisesta jännitteestä. Yhdyntä on vain huippukohta. Aloin pohtia, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä Viettelijän päiväkirjalla on nykyajan pelimiehen oppaisiin. Kierkegaard keskittyy yhden naisen valloittamiseen. Sen sijaan 2000-luvun bestseller, Neil Straussin Pelimies (2005) opastaa, kuinka saada mahdollisimman paljon naisia mahdollisimman nopeasti.  ”Jos teette mitä sanon, voitte huomenna pokata naisen viidessätoista minuutissa", lupailee Strauss (s. 21) Seksiä, nopeasti ja hitaasti Keskittyminen laatuun määrän sijasta on Kierkegaardilta tietoista. Hän tuntee nekin menetelmät, joilla nainen kaadetaan nopeasti. ”Toisinaan pitää imartelijan asettaa itsensä hyvin korkealle” , Kierkegaard kirjoittaa, ”toi

Sain isänpäivälahjaksi Salman Rushdien Saatanalliset säkeet (1988). Teosta voi hyvällä syyllä kutsua kärsimyskirjallisuudeksi. Kirja kuvaa inhimillistä kärsimystä. Kirjailija on itse kärsinyt kirjansa takia. Kirjan lukeminenkin on melkoista kärsimystä. Lukijan pitää olla kärsivällinen – Rushdien 600-sivuinen teos on haaste kokeneellekin. Lukukokemus oli työläs. Mutta jos itseäni yhtään tunnen, palaan kirjan teemoihin vielä vuosienkin kuluttua. Teos jätti jäljen, joka ei heti haalistu. *** Saatanallisissa säkeissä kaksi intialaista miestä, Gibreel ja Saladin, selviävät mystisesti lento-onnettomuudesta. He päätyvät Lontooseen ja huomaavat muutokset itsessään. Gibreelistä on muuttunut arkkienkeli Gabriel, Saladinista sarvipäinen demoni. Teoksessa on sivukertomuksia, jotka kytkeytyvät päätarinaan Gibreelin enkelillisinä unina. Tärkein sivujuonteista on kuvaus islamilaisuuden synnystä, Profeetta Mahundin kokemista ilmestyksistä ja maailmanuskonnon ensi askeleista. Saatanalliset säkeet mu