Tekstit

Yhdysvaltain sisällissodan sytytti kirja, joka kertoo myös 2020-luvun Suomesta

Kuva
Harriet Beecher-Stowen Tuomo sedän tupa (1852) on yksi maailman kuuluisimmista kirjoista. Teos käsittelee Yhdysvaltain orjuutta. Presidentti Abraham Lincolnin kerrotaan hyväntahtoisesti syyttäneen Beecher-Stowea ”pikku rouvaksi”, jonka takia Yhdysvallat syöksyi sisällissotaan. Tuomo sedän tupa seuraa nimihahmo Tuomon matkaa eri omistajien käsissä. Lukija tutustuu moniin hahmoihin, joiden kohtaloita Beecher-Stowe kuvaa tarkkanäköisellä ihmistuntemuksella. Tuomo itse esitetään stoalaisen tyynenä, asemansa hyväksyvänä miehenä. Kuitenkin kun olot käyvät tukaliksi, Tuomon tyyneys kehittyy kristilliseksi hartaudeksi. Tuomon hengellinen kasvutarina löytää esikuvansa historiasta. Stoalaisuus oli Rooman valtakunnan vauraina päivinä suosittu filosofia. Mutta kun ihmiset kaipasivat lohdutusta kasvavaan kurjuuteensa, he etsivät sitä kristinuskosta. (ks. blogi ). Maailman tasa-arvoisin orjavaltio Pikku rouva Harriet Beecher-Stowe oli kotoisin ”sivistyneestä” Uudesta Englannista, Connecticutista.

Miksi tiede ei tavoita lapsia?

Kuva
Suomalaisen filosofian grand old man Eino Kaila kirjoitti vuonna 1934 psykologian yksipuolisuudesta. Kailan aikainen akateeminen psykologia ei tavoittanut käytännöllistä elämänviisautta ja ihmistuntemusta. Juuri tällaista ymmärrystä soveltavissa tieteissä Kailan mukaan tarvittiin. Psykologian oppikirjojen sijasta opiskelijan tulisi kääntyä toisenlaisen kirjallisuuden puoleen. ”Lukekaa mieluummin psykologisoivia aforisteja tai romaaninkirjoittajia; sieltä löydätte enemmän elämänviisautta ja ihmistuntemusta kuin kaikista psykologian oppi- ja käsikirjoista yhteensä.” (Kaila, Persoonallisuus , 1934, s. 17). Tieteen sokea piste Eino Kailan ajatus pyörähti mieleeni, kun luin Eero Ojasen teosta Lapsen filosofia (2014). Kirjasessa Ojanen lähestyy lapsen käsitettä monesta suunnasta. Yksi Ojasen havainnoista on, kuinka vähän lapsia on tieteessä ja filosofiassa historian saatossa käsitelty. Ennen 1900-lukua ja Sigmund Freudin teorioita lapsuus oli älyllisissä keskusteluissa kuriositeetti. Lap

Muumien avulla ymmärrämme kaiken

Kuva
  Lieneekö ylitulkintaa? Näin ajattelin aloittaessani Jukka Laajarinteen teoksen  Muumit ja olemisen arvoitus  (2009). Laajarinne tarkastelee Tove Janssonin Muumi-kirjojen eksistentialistista puolta. Mitä tekemistä lastenkirjojen hahmoilla on Kierkegaardin, Heideggerin ja Sartren kanssa? Eksistentialismi on filosofian suuntaus, jossa korostuu yksilön vapaus ja ainutlaatuisuus.  ”Ei ole valmista mallia tai ohjekirjaa, jonka mukaisesti meidän tulisi elämämme järjestää, eikä elämällä ole ulkopuolelta annettua tarkoitusta” , kirjoittaa Laajarinne (s. 13). Ajattelutapana eksistentialismi on vetoava. Monet nykyajan liikkeistä, esimerkiksi feminismi, ammentavat eksistentialismista. Eksistentialismin filosofinen tausta on monimutkainen. Siksi Laajarinteen teos löytää paikkansa filosofian kirjahyllyssä. Kyky selittää monimutkaisia asioita yksinkertaisesti ansaitsee tunnustuksen. Muumipedagogiikka Hyvä pedagogi osaa avata vaikeita asioita helposti samastuttavien metaforien kautta. Sopivia metafo

Kun Nero murskasi kristityt, häviäjästä tuli voittaja

Kuva
Islamin alkuhistoriaa käsitelleen Saatanallisten säkeiden jälkeen tutustuin kristinuskon alkuhistoriaan. Luin puolalaisen Nobel-kirjailija Henryk Sienkiewiczin klassikkoteoksen Quo Vadis (1896). Quo Vadis sijoittuu keisari Neron ajan Roomaan, 60-luvulle ajanlaskumme alun jälkeen. Vauraudessaan rypevä, moraalisesti turmeltunut Rooman eliitti ottaa yhteen vähäosaisia houkuttelevan uuden itämaisen lahkon, kristinuskon, kanssa. Kristinuskon hämmästyttävä idea Quo Vadiksen juoneen on punottu romanssi roomalaisylimys Vinitiuksen ja nykyisen Puolan alueelta kotoisin olevan barbaariprinsessa Lygian välille. Lygia on harras kristitty. Vinitiukselle selvenee,  ”että juuri tuo oppi oli puettanut Lygian omituiseen, sanomattomaan kauneuteen, juuri se oli hänen sydämeensä sytyttänyt rakkauden rinnalle kunnioituksen ja intohimon rinnalle hellyyden, se oli tehnyt Lygian hänelle rakkaammaksi kaikkea muuta maailmassa.” (s. 225) Niinpä myös raaka ja ahne patriisi luopuu itsekkyydestään ja kääntyy kr

Kuinka nainen houkutellaan sänkyyn?

Kuva
Luin tanskalaisen filosofi Sören Kierkegaardin Viettelijän päiväkirjan (1843). Kierkegaard kuvaa minäkertoja Johanneksen puolivuotista valloitusretkeä, jonka keskiössä on porvaristyttö Cordelia. Johanneksen tavoitteena ei ole nopea fyysinen seksi. Hän nauttii kehkeytyvästä seksuaalisesta jännitteestä. Yhdyntä on vain huippukohta. Aloin pohtia, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä Viettelijän päiväkirjalla on nykyajan pelimiehen oppaisiin. Kierkegaard keskittyy yhden naisen valloittamiseen. Sen sijaan 2000-luvun bestseller, Neil Straussin Pelimies (2005) opastaa, kuinka saada mahdollisimman paljon naisia mahdollisimman nopeasti.  ”Jos teette mitä sanon, voitte huomenna pokata naisen viidessätoista minuutissa", lupailee Strauss (s. 21) Seksiä, nopeasti ja hitaasti Keskittyminen laatuun määrän sijasta on Kierkegaardilta tietoista. Hän tuntee nekin menetelmät, joilla nainen kaadetaan nopeasti. ”Toisinaan pitää imartelijan asettaa itsensä hyvin korkealle” , Kierkegaard kirjoittaa, ”toi

Saatanalliset säkeet koetteli minua

Kuva
Sain isänpäivälahjaksi Salman Rushdien Saatanalliset säkeet (1988). Teosta voi hyvällä syyllä kutsua kärsimyskirjallisuudeksi. Kirja kuvaa inhimillistä kärsimystä. Kirjailija on itse kärsinyt kirjansa takia. Kirjan lukeminenkin on melkoista kärsimystä. Lukijan pitää olla kärsivällinen – Rushdien 600-sivuinen teos on haaste kokeneellekin. Lukukokemus oli työläs. Mutta jos itseäni yhtään tunnen, palaan kirjan teemoihin vielä vuosienkin kuluttua. Teos jätti jäljen, joka ei heti haalistu. *** Saatanallisissa säkeissä kaksi intialaista miestä, Gibreel ja Saladin, selviävät mystisesti lento-onnettomuudesta. He päätyvät Lontooseen ja huomaavat muutokset itsessään. Gibreelistä on muuttunut arkkienkeli Gabriel, Saladinista sarvipäinen demoni. Teoksessa on sivukertomuksia, jotka kytkeytyvät päätarinaan Gibreelin enkelillisinä unina. Tärkein sivujuonteista on kuvaus islamilaisuuden synnystä, Profeetta Mahundin kokemista ilmestyksistä ja maailmanuskonnon ensi askeleista. Saatanalliset säkeet mu

Kolme syytä lukea vanhaa kirjallisuutta

Kuva
Aiemmassa bloggauksessa kerroin suosivani antikvariaatteja. Löydän niistä kirjoja, joita ei ole kirjoitettu nykyhetkeä varten. Ne kuuluvat johonkin toiseen historialliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin. Mitä sellaiset kirjat antavat tähän päivään? Tarjoan kolme selitystä. 1. Vanhat ideat heräävät eloon ”Verrattuna moniin muihin tieteenaloihin sosiologiasta saa ulkopuolinen varsin nekrofiilisen kuvan. Täällä todella rakastetaan vainajia.” Näin kirjoittavat Jukka Gronow, Arto Noro ja Pertti Töttö teoksessaan Sosiologian klassikot (1996, s. 5). Klassikosta on tullut klassikko siksi, että teoksessa esitetyt ajatukset kestävät aikaa. Ajatukset saavat uusia muotoja, kun ”vanhoista kirjoituksista kehitetään uusia ideoita uudessa keskustelutilanteessa.” (s. 10) Sosiologian klassikot muistuttavat epäilyttävästi uskonnollis-moraalisia opinkappaleita. Näidenkin käyttövoima on ajallinen kestävyys ja uudelleentulkittavuus. Raamattu tarjoaa aina uutta inspiraatiota. Parhaat kaunokirjalliset t

Mielipidekirjoitus mielipiteitä vastaan

Kuva
”En minä mitään mieltä ole, kun ei ole pakko!” Näin ex-pääministeri Rafael Paasion kerrotaan vastanneen, kun häneltä kysyttiin mielipidettä eduskuntaan tulevasta lakiehdotuksesta. Kyse on tietenkin poliittisen kehäketun yrityksestä pitää vaihtoehdot avoimena. Silti Paasion tokaisuun sisältyy syvällistä viisautta. Some-aikakausi pursuaa mielipiteitä. Kurkistakaapa Twitteriin. Millaista keskustelu siellä on? Lukioaikoina veljeäni ärsytti. Hänen piti kirjoittaa äidinkielen kurssilla mielipidekirjoitus. Mielipiteiden muodostaminen oli vaikeaa. Kaikki näkökulmat tuntuivat perustelluilta. Hän kirjoitti mielipidekirjoituksen mielipiteitä vastaan.  Kokeilen samaa. Polku pois mielipiteistä Kirjassaan Viisaus – Käyttäjän opas (2020) Jenni Spännäri ja Eeva K. Kallio popularisoivat Kallion kehittelemää pedagogista mallia. Mallissa aikuisen ajattelun kehitys jaetaan kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisenä on yksinäkökulmaisuus. Kyseessä on joko–tai -ajattelu. Se on yleistä mustavalkoisuuteen taipuvaisill

Kaiken asiantuntija Esko Valtaoja

Kuva
”Esko Valtaoja on hassu ukko” , sanoi tuntemani evoluutiobiologi. Häntä suututti. Yle oli tehnyt evoluutiosta jutun. Asiantuntijana oli avaruustähtitieteen professori. Valtaoja oli hiljattain julkaissut teoksensa Kaiken käsikirja (2012). Se on hänen yrityksensä ”tiivistää kaikki olennainen maailmasta ja ihmisestä, aineesta ja hengestä" (s. 212). Siis kaikki olennainen. Kunnianhimoista! Media oli alkanut pitää Valtaojaa tieteen yleisenä äänitorvena. Mies sopi kommentoimaan mitä tahansa: evoluutiota, kulttuurihistoriaa, demokratiaa tai ilmastonmuutosta. Valtaoja ei epäröinyt täyttää tarjottua ilmatilaa. Tähtitieteilijä ylentää itsensä Lucretiukseksi Esko Valtaoja on ollut kirjallisesti tuottelias. Hänen esikoiskirjansa, Kotona maailmankaikkeudessa (2001), on Tieto-Finlandia-voittaja. Keskiössä ovat hänen tieteenalansa rajaseudut. Onko muualla avaruudessa elämää? Myöhemmin ote lipsuu. Tulevaisuutta käsittelevä Avoin tie (2004) on lennokas. Valtaoja viipyilee yhteiskuntatieteilijöi

Hauku muita ja kehu itseäsi, neuvoo Risto Siilasmaa

Kuva
Timo Soini teki muistelmateoksestaan typerän , kun hän innostui kiittelemään kollegoitaan turhan vuolaasti. Mutta ei päinvastainenkaan menettely – nimittäin haukkuminen – mukavalta tunnu. Siitä osoituksena on Risto Siilasmaan muistelmateos Paranoidi optimisti – Näin johdin Nokiaa murroksessa (2018). Siilasmaa toimi Nokian hallituksen puheenjohtajana Jorma Ollilan jälkeen, vuosina 2012-2020. Aiemmin hän oli hallituksen jäsen Ollilan alaisuudessa. Tarkka lukija huomaa jo kirjan alkusanoissa, kuka Siilasmaan perivihollinen on. Kaikkia merkkihenkilöitä kiitetään. Paitsi yhtä. "Minä yritin olla kohtelias, hän räjähti ja huusi" Kun ego paisuu suureksi, huoneessa on yhä ahtaampaa. Toinen isoegoinen ei sinne mahdu. Jorma Ollilalla oli iso ego. Se tuskin on salaisuus. Ollilan omassa muistelmateoksessa Mahdoton menestys – Kasvun paikkana Nokia (2013) haamukirjoittajana on Harri Saukkomaa, maineenhallinnan guru ja viestintätoimisto Tekirin perustaja. Saukkomaan avulla Jorma Ollila väl

Vanhuudessa ihmistä ei odota rappio

Kuva
Läntisessä nykykulttuurissamme arvostetaan nuorekkuutta: nopeutta, mukautumiskykyä ja ketteryyttä. Ikääntyminen on lähinnä näiden ominaisuuksien rappeutumista. Minä olen kolmenkymmenen. Omakohtainen kokemukseni vanhuudesta on vähäinen. Mutta se on tulossa. Olen etsinyt kirjallisuudesta kuvauksia vanhuuden hyvistä puolista. Löysin Erich Frommin siteeraaman japanilaisen taidemaalari Hokusain: "16-vuotiaasta asti minulla on ollut voimakas halu piirtää esineitä. Olin tehnyt lukemattomia piirroksia; mutta mitään siitä minkä olin tehnyt ennen kuin täytin 70 vuotta ei kannata ottaa lukuun. 73-vuotiaana olin oppinut jotakin eläimistä, kasveista, linnuista ja hyönteisistä. Sen tähden uskon 80-vuotiaana olevani pitemmällä; 90-vuotiaana olen tunkeutuva esineiden salaisuuksiin; 100-vuotiaana olen varmasti päässyt ihmeellisiin tuloksiin; kun olen 110 vuoden ikäinen, on kaikki mitä teen, olkoon se vain piste tai viiva, saava elämän." (ks. Fromm, Ihmisen osa, 1947, s. 186). Vanhuus ei ole r

Käsityksemme historiasta on likinäköinen, ja se selittää ahdistustamme maailmantilasta

Kuva
Nykyään on muodikasta ajatella, että länsimainen näkökulma historiankirjoituksessa on vanhanaikainen. Ajan hermoilla elävät tutkijat kirjoittavat teoksiaan vaihtoehtoisista perspektiiveistä. Siihen pyrkii myös brittiläinen Peter Frankopan, Oxfordin yliopiston historiantutkija. Hänen teoksensa Silkkitiet – Uusi maailmanhistoria (2015, suom. 2021) käsittelee maailmanhistoriaa 2500 vuoden ajalta. Keskiössä on alue, jota Frankopan nimittää maailman keskukseksi. Brittiläinen aristokraatti tutkii Lähi-idän historiaa Lähi-idässä ovat vuosituhansien ajan ristenneet tunnetun maailman kauppatiet. Ajatukset ja ihmiset ovat kohdanneet, ideoita ja uskontoja syntynyt. Alue on ollut intohimojen kohde niin aasialaisille, eurooppalaisille, afrikkalaisille kuin myöhemmin myös amerikkalaisille valloittajille. Eurooppa oli suurimman osan ajasta pelkkä pussinperä, onneton takapajula tunnetun maailman luoteisnurkassa. ”Silloinen [keskiaikainen] maailma oli melkein täydellinen vastakohta maailmalle, jonka n

Tieto-Finlandia: Tähtilipun maa vs. Kaikki kuluttamisesta

Kuva
Taannoisessa blogimerkinnässäni kerroin, että etsin lukemistoni mieluiten antikvariaattien hyllyistä. Se oli hurskastelua. Elän myös ajan hermoilla. Olen lukenut kaksi tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokasta . Kesähelteillä luin kannesta kanteen Markku Henrikssonin järkälemäisen Yhdysvaltain alueen historian, Tähtilipun maa (2021). Syksymmällä perehdyin Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta -kirjaan (2021). Kyllä tietokirjallisuuden spektri on laaja! Yhdessä ääripäässä on 246-sivuinen kirjanen, jossa toimittajana pitkään työskennellyt some-vaikuttaja Julia Thurén yhdistelee blogimaisuutta ja asiantuntijahaastatteluita. Toisesta ääripäästä löytyy 944-sivuinen tiiliskivi, jossa emeritusprofessori Markku Henriksson tuulettaa vuosikymmenien tieteellistä asiantuntemustaan. Asetelma on herkullinen. Kumpi lopulta on parempaa tietokirjallisuutta, helppolukuinen some-ajan tiedejournalismi vai raskassoutuinen akateeminen tiede? (Lienee niitäkin, jotka näkevät asetelmassa sukupuolikysymyksen. N

Masennuksen biologia kompuroi salaliittoteorioihin

Kuva
Evoluutiopsykologi Markus J. Rantala on onnistunut tekemään itsestään puheenaiheen. Mediassa runsaasti esiintynyt Rantala sai kesällä huomautuksen hyvän tieteellisen käytännön loukkaamisesta. Syksyllä  Long Playn Oskari Onninen kirjoitti Rantalasta kriittisen henkilökuvan . Olen vuosien varrella tutustunut jonkin verran Rantalan tieteelliseen työskentelyyn. Luin syksyllä 2019 hänen teoksensa Masennuksen biologia – Evoluutiopsykologinen näkökulma mielialahäiriöihin (2019).  Masennuksen biologian osalta Rantala ansaitsee muutakin kuin kritiikkiä. Teos on perusteellinen ja laajasti viitteistetty tieteellinen kirjallisuuskatsaus. Argumentaatio on kirkasta. Kirja sopii hyvin kustantaja Terra Cognitan tyyliin, jossa tieteen popularisointi ja asiasisällöllinen täsmällisyys ovat tasapainossa. Teoksen argumentti evoluutiopsykologisen näkökulman tarpeesta on vangitseva. Miljoonien vuosien luonnonvalinta on tuottanut ihmismielen, joka masentuu tietyissä olosuhteissa. Miksi näin tapahtuu, ja mit

Miksi Game of Thrones oli jättimenestys?

Kuva
Hyvät tarinat vaikuttavat minuun kuin päihde. Pidän osuvana Juhana Torkin ajatusta siitä, miten tarinariippuvuus on ihmisen aidoin ja alkuperäisin addiktio. ”Mielenterveytemme tarvitsee tarinoita – ilman niitä olemme yhtä apeita ja epätoivoisia kuin alkoholisti kadotettuaan taskumattinsa” , Torkki kirjoittaa. Kun Game of Thrones -sarja vuonna 2019 päättyi, tunsin sisäistä tyhjyyttä. Taskumattini oli tyhjentynyt. Miljoonien muiden fanien tavoin janosin lisää. Siksi luin sarjan taustalla olevan viisiosaisen fantasiakirjasarjan, George R. R. Martinin Tulen ja jään laulun (julk. 1996–2011). En ole koskaan ennen lukenut fantasiaa. Viikkokausien sukellus uuteen kirjallisuudenlajiin oli intensiivinen kokemus. Tarina vei mennessään, mutta mieleeni jäi myös älyllisiä kysymyksiä. Miten ihmeessä George R. R. Martin onnistui luomaan näin vangitsevan tarinan?  Reunamerkintöjä tuttuun maailmaan Jokainen tarinankertoja tietää, että hyvän tarinan on tunnuttava tutulta. Tulen ja jään laulussa yhtymä

Valta turmeli Timo Soinin

Kuva
Edellisessä blogimerkinnässäni viittasin lyhyesti Timo Soinin uutuuskirjaan Yhden miehen enemmistö (2021). Kyseessä on Soinin kolmas muistelmateos, aiemmat ovat Maisterisjätkä (2008) ja Peruspomo (2014). Trilogia muodostaa hienon kaaren: Soinin suosion aamunkoitto (2008), aurinkoinen keskipäivä (2014) ja hiipuva iltarusko (2021). Paneudun tässä tekstissä iltaruskoon, Yhden miehen enemmistöön . Sen keskiössä on Soinin ulkoministerikausi, 2015-2019. Kirja jää kiitospuheeksi Yhden miehen enemmistöä on vaikea kehua. Keskeinen sisältö on lähinnä kiittellä nimeltä kaikkia, joiden kanssa Soini on tehnyt töitä. Useimmat nimistä eivät sano lukijalle mitään. Tuntuu, että Soini ei suuntaa kirjaansa suurelle yleisölle vaan lähipiirilleen. Ehkä mallia on haettu Barack Obaman muistelmateoksesta Luvattu maa (2020). Sekin on namedroppailun ilotulitusta. Kiittely vie palstatilaa oikeasti kiinnostavalta sisällöltä. Esimerkiksi suurten ulkopoliittisten tapahtumien analysointi jää niukaksi. Mitä Soin

Kirjakauppa on bisnestä, ja sen kertoo meille Timo Soinin naama

Kuva
Luen Timo Soinin uutuuskirjaa Yhden miehen enemmistö (2021). Soinin tarina on kieltämättä monumentaalinen. Hän on myös kelpo kirjoittaja, joskin vetää soinimaisen tyylinsä välillä överiksi ja toistelee itseään. Kuitenkin kun Timo Soinin kaltainen hahmo jotain suvaitsee kirjoittaa, kustantajat ovat sitä oikopäätä havittelemassa. Julkkis on kirjabisnekselle riskitön diili. Tunnetun ihmisen kirjoittama teos on jo puoliksi myynyt itsensä. Tällaisessa bisneslogiikassa on ongelmansa. Kauppojen hyllyille saattaa ilmestyä heikkolaatuistakin tavaraa. Esimerkiksi Arto Paasilinna, Kalle Isokallio ja jopa Jack London ovat suuren nimensä turvin suoltaneet ilmoille surkeita teoksia. Oma lukunsa ovat julkisuuden henkilöt, kuten poliitikot, joiden kirjojen ainoa ansio on se, että kirjoittaja on tunnettu poliitikko. Presidenteistä Mauno Koivisto oli kirjoittajana kuivakammasta päästä, eikä esimerkiksi hänen Venäjän idea -teoksensa (2000) ole ansiokas edes sisällöllisesti. Sauli Niinistö panee hieman

Martin Eden hedelmöittää koko maailman

Kuva
Työväenluokkainen merimies rakastuu porvaristyttöön. Voiko romaanille keksiä kliseisempää lähtökohtaa? Ehkei, mutta kun taitava kirjailija käsittelee suuria kysymyksiä, hän antaa niille helposti lähestyttävän muodon. Yhdysvaltalaisen Jack Londonin Martin Eden (1909) on rakkaustarina. Meriltä palannut parikymppinen, kouluja käymätön nimihahmo Martin Eden päätyy kohtalon oikusta päivälliselle sanfransiscolaisen Morsen porvarisperheen luokse. Martin rakastuu ensi silmäyksellä Morsen tyttäreen, Ruthiin. Ainoa keino tulla Ruthin arvoiseksi on nousta työväenluokasta, hankkia sivistys ja omaisuus. Martin lukee ja opiskelee kiivaasti, kärsii nälkää ja puutetta, kirjoittaa ja yrittää saada kirjoituksiaan kaupaksi. Martin aloittaa pohjalta, ja lopulta maailma palkitsee hänet. Mutta Martin kapuaa liian korkealle – ja liian nopeasti. Koirien haukahtelua ja marakattien pölpötystä Martin Eden on Jack Londonin omakuva. Teoksessa on monia teemoja, jotka olivat amerikkalaisessa yhteiskunnassa riepote