Historia ei piittaa yksilöistä, sanoo Harari

Miten minä, nuori suomalaismies, koen ihmiskunnan lähimenneisyyden? No. 1990-luku oli optimistinen. 2000-luku oli hämmentynyt. 2010-luku oli pahaenteinen. 2020-luku on suorastaan epätoivoinen.

Kammottavien uutisvirtojen keskellä olen etsinyt lohtua historian suurista linjoista. Peter Frankopanin Silkkitiet (2015, ks. blogi) auttoi minua hahmottamaan paikkaamme 2500 vuoden historiallisella jatkumolla. Kun lentokorkeus nousee, nykypäivän murheet näyttävät pikkuruisilta.

Halusin nousta vieläkin korkeammalle.

Lankesin lukemaan 2010-luvun bestsellerin, Yuval Noah Hararin teoksen Sapiens – Ihmisen lyhyt historia (2011, suom. 2016). Kun Frankopan tyytyy 2500 vuoteen, Hararin mukaan historia alkoi jo 70 000 vuotta sitten – silloin, kun tietoisuus putkahti Homo sapiens -ihmisapinan todellisuuteen.

Ihmisen synkkä historia

Harari käy suurpiirteisesti läpi ihmiskunnan historian merkittävät käännekohdat. Sellaisiksi hän nimeää kognitiivisen vallankumouksen, maanviljelyksen vallankumouksen, ihmiskunnan yhdentymisen sekä tieteellisen vallankumouksen.

Kaikkiin käännekohtiin liittyy mullistavia oivalluksia, esimerkiksi tuli, kirjoitustaito ja osakeyhtiö. Oivallukset syntyivät usein sattumalta ja johtivat ihmiskuntaa arvaamattomiin suuntiin. Hararin mielestä kaikki suunnat ovat olleet aika turmiollisia. Sapiensin yleissävy ei todellakaan ole optimistinen. Teos on synkän toteava. Se heijasti ja ylläpiti 2010-luvun pahaenteistä ilmapiiriä.

2020-luvun epätoivoista ilmapiiriä puolestaan kuvaa vuonna 2019 julkaistu David Wallace-Wellsin bestseller Asumiskelvoton maapallo – Elämä lämpenemisen jälkeen. Kirja on hyllyssäni, mutta en ole lukenut sitä. En ole halunnut.

Kohti evolutiivista suurmenestystä

Kaamein kaikista ihmisen oivalluksista oli maanviljelyksen keksiminen. Se asetti ihmiset osaksi koneistoa, joka oli – puhtaan evolutiivisesti katsoen – ihmiselle suurmenestys. Me lisäännyimme eksponentiaalisesti.

Evolutiivinen menestys ei kuitenkaan suoraan kytkeydy yksilöiden onnelliseen elämään. Kenties valloitimme maailman. Mutta samalla vieraannuimme luontaisesta elinympäristöstämme. Elintasomme laski, ja ruokavaliomme yksipuolistui. Alistuimme tyranneille, taudit levisivät. Rikoimme selkämme luontomme vastaisessa raadannassa. Kesti vuosituhansia ennen kuin maanviljelyskulttuuri alkoi tuottaa hyvinvointia massoille.

Menestyksemme on revitty myös muiden lajien selkänahasta. Todisteena on 40 000 vuotta jatkunut sukupuuttoaalto. Muutamille lajeille ihmisen voittokulku on ollut evolutiivinen onnenpotku. Vehnän kaltaiset kasvit ovat levinneet kaikkialle maailmaan. Lehmät, siat, lampaat ja kanat ovat runsastuneet planeettamme yleisimmiksi eläimiksi. Nämä eläimet tosin elävät kidutettuina ja alistettuina koko lyhyen, onnettoman elämänsä. Mutta ainakin ne ovat runsaslukuisia – evolutiivisesti menestyneitä.

”Ihmistulvasta selviytyjiä ovat maailman kaikista suurista eläimistä vain ihmiset itse sekä tuotantoeläimet, jotka palvelevat kaleeriorjina Nooan arkissa.” (s. 91)

Tunteet ovat historian sokea piste

Sapiensin kantava jännite on historian virran ja yksilön arvokkuuden välillä. Kyse on mikrotason ja makrotason välisestä epäsuhdasta. Yksilö on tapahtumien vyöryn edessä voimaton. Hän ei usein edes tajua muutoksia. Ne tapahtuvat niin hitaasti, ja ihminen elää niin lyhyen aikaa.

Ylivoimainen enemmistö kaikista ihmisistä vastustaa Ukrainan sotaa, niin Euroopassa kuin Venäjälläkin. Silti se tapahtuu. Kyseessä on esimerkki siitä, miten yksilön toiveet murskautuvat historian rattaiden, tai telaketjujen, alle. Lajimme historia on pelkistettävissä sarjaksi tällaisia murskaantumisia.

"Historiassa ei ole oikeudenmukaisuutta", kirjoittaa Harari (s. 153). Yksilön kärsimyksellä tai onnella ei ole väliä.

Havainto on Hararin teoksen merkittävimpiä. Historiantutkimus on sulkenut silmänsä ihmisten yksilöllisiltä tunteilta. Kun lennämme korkealla, näemme suuret kehityslinjat. Yksittäiset ihmiset ovat pieniä, heitä ei tahdo erottaa. Heidän päänsä sisään kurkistaminen on jo sula mahdottomuus.

Tunteet ovat kaiken inhimillisen toiminnan kaikista keskeisin ajuri. Niiden historiaa on kuitenkin vaikea tutkia. Tunteista on jäänyt hyvin vähän jälkiä historiallisiin lähteisiin. Esimerkiksi kaunokirjallisuus on upouusi keksintö, 2000-3000 vuotta vanha. Sitä edeltävät 67000 vuotta ovat pelkkää hiljaisuutta.

Harari on satusetä, kuten muutkin tietokirjailijat

Olen skeptinen bestsellereiden suhteen. Massojen hehkuttamissa kirjoissa on jotain arvelluttavaa. Asiat ovat monimutkaisia. Populaareilla esityksillä on riski olla kunnioittamatta tätä monimutkaisuutta – ja näin johtaa yleisöä harhaan.

Emeritusprofessori Arto Mustajoki on analysoinut Tieteessä tapahtuu -lehdessä, miten kuudessa kansainvälisessä bestseller-tietokirjassa (ml. Hararin Sapiens) käytetään hyväksi tarinallisuutta. Jos tietokirjasta halutaan populaari, tieteellinen faktatieto näyttelee yllättävän vähäistä roolia. Myyvyys rakentuu enemmän uskottavien tarinoiden varaan.

Totuuden jälkeisenä aikana olemme saaneet oppia, että uskottava tarina voi olla hyvin vahingollinen. Mustajoki siteeraa Hararia osuvasti: ”Totuus ei ole koskaan ollut kovin korkealla Homo sapiensin tavoitelistalla.”

Uskotko viisasta miestä?

Mikä on Mustajoen kokonaistuomio Hararin Sapiensista? 

Sapiens on järkälemäinen pamfletti, ”joka ottaa syleilyynsä melkein kaikki ihmiskunnan suuret kysymykset” (s. 8). Pamfletti se on siksi, että teoksen yleissävy on kuin kiistakirjoitus. Historiallinen tieto on toki mittavaa, mutta se sekoittuu kirjoittajan omiin mielipiteisiin, valintoihin ja moraalisiin kannanottoihin. Useimmat kannanotot ovat hyvin perusteltuja. Mutta ne eivät ole tiedeyhteisön konsensus.

Silti lukijalle syntyy mielikuva, että asiat ovat juuri siten kuin Harari sanoo. Taustalla on paitsi taitava tarinallistaminen, myös Hararin oma eetos. Harari osoittaa lukeneisuutensa olevan erinomaista. Mustajoki kirjoittaa: ”Kun lukija huomaa, kuinka paljon kirjoittaja tietää asioita, hän uskoo helpommin myös hänen mielipiteitään ja yleistyksiään.” (s. 9).

Näin valistunut mies ei voi olla väärässä!

Kylläpäs voi. Siksi ennen Harariin uppoutumista lukijan kannattaa huomioida yksi asia. Sapiens ei ole tieteellinen tietokirja. Se on kannanotto koskien ihmisen paikkaa historian jatkumossa. Mutta se on valistunut kannanotto, ei mitään roskakirjallisuutta.

Epilogi: Lähteekö mopo karkuun?

Vuonna 2001 Esko Valtaoja kirjoitti omaan asiantuntemukseensa – elämän alkuperään – läheisesti kytkeytyvän bestsellerin, Kotona maailmankaikkeudessa. Looginen jatko-osa teokselle oli elämän tulevaisuutta käsittelevä teos Avoin tie (2004). Siinä Valtaoja harppaa pitkälle oman alansa ulkopuolelle (ks. blogi).

Samoin tekee Yuval Noah Harari. Sapiens – Ihmiset lyhyt historia sai muutamaa vuotta myöhemmin jatkokseen teoksen Homo Deus – Huomisen lyhyt historia (2015). Teos käsittelee ihmiskunnan tulevaisuutta. En ole sitä lukenut.

Kuinkahan jouhevasti historiantutkija ylentää itsensä tulevaisuudentutkijaksi?