Kirjakauppiaan kaveri

Luen Timo Soinin uutuuskirjaa Yhden miehen enemmistö (2021). Soinin tarina on kieltämättä monumentaalinen. Hän on myös kelpo kirjoittaja, joskin vetää soinimaisen tyylinsä välillä överiksi ja toistelee itseään. Kuitenkin kun Timo Soinin kaltainen hahmo jotain suvaitsee kirjoittaa, kustantajat ovat sitä oikopäätä havittelemassa. Julkkis on kirjabisnekselle riskitön diili. Tunnetun ihmisen kirjoittama teos on jo puoliksi myynyt itsensä. Tällaisessa bisneslogiikassa on ongelmansa. Kauppojen hyllyille saattaa ilmestyä heikkolaatuistakin tavaraa. Esimerkiksi Arto Paasilinna, Kalle Isokallio ja jopa Jack London ovat suuren nimensä turvin suoltaneet ilmoille surkeita teoksia. Oma lukunsa ovat julkisuuden henkilöt, kuten poliitikot, joiden kirjojen ainoa ansio on se, että kirjoittaja on tunnettu poliitikko. Presidenteistä Mauno Koivisto oli kirjoittajana kuivakammasta päästä, eikä esimerkiksi hänen Venäjän idea -teoksensa (2000) ole ansiokas edes sisällöllisesti. Sauli Niinistö panee hieman

Työväenluokkainen merimies rakastuu porvaristyttöön. Voiko romaanille keksiä kliseisempää lähtökohtaa? Ehkei, mutta kun taitava kirjailija käsittelee suuria kysymyksiä, hän antaa niille helposti lähestyttävän muodon. Yhdysvaltalaisen Jack Londonin Martin Eden (1909) on rakkaustarina. Meriltä palannut parikymppinen, kouluja käymätön nimihahmo Martin Eden päätyy kohtalon oikusta päivälliselle sanfransiscolaisen Morsen porvarisperheen luokse. Martin rakastuu ensi silmäyksellä Morsen tyttäreen, Ruthiin. Ainoa keino tulla Ruthin arvoiseksi on nousta työväenluokasta, hankkia sivistys ja omaisuus. Martin lukee ja opiskelee kiivaasti, kärsii nälkää ja puutetta, kirjoittaa ja yrittää saada kirjoituksiaan kaupaksi. Martin aloittaa pohjalta, ja lopulta maailma palkitsee hänet. Mutta Martin kapuaa liian korkealle – ja liian nopeasti. Koirien haukahtelua ja marakattien pölpötystä Martin Eden on Jack Londonin omakuva. Teoksessa on monia teemoja, jotka olivat amerikkalaisessa yhteiskunnassa riepote

Työillallisella saksalaisten tutkijoiden kanssa tuli kirjallisuus puheeksi. Tieteen ja kulttuurin historiallisen suurvallan edustajat mainitsivat lempikirjailijakseen Stephen Kingin. Utelin, oletteko lukeneet saksalaisia klassikoita, esimerkiksi Thomas Mannia. He eivät tienneet Mannin teoksista kuin Buddenbrookit . Sitä piti lukea koulussa. Thomas Mannin (1875-1955) vuonna 1901 julkaistu esikoisteos Buddenbrookit on kuin alkuräjähdys hänen monumentaaliselle uralleen kirjailijana. Buddenbrookit on kuvaus 1800-luvun saksalaisen porvarissäädyn elämäntavasta, jossa ulkoisen statuksen ” keeping up appearances ” -henkinen ylläpito on kaikki kaikessa. Teoksessa esitetään kaunokirjallisesti sama ilmiö, josta saksalainen kulutussosiologi Thorstein Veblen kirjoitti vuonna 1899 maailmankuulun Joutilas luokka -kirjansa. Nykypäivän keskiluokkaista kulutuskulttuuria voidaan pitää 1800-luvun porvarillisen elämäntavan jatkumona. Porvarit tekivät ahkerasti töitä. Ylijäämällä he hankkivat mukavuuksia

Lopetin blogikirjoitukseni Järjestelmät vyöryvät Venäjälle kysymykseen, mitä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisestä kaaoksesta on 2000-luvulla syntynyt. Toimittaja Kalle Kniivilän teos  Putinin väkeä – Venäjän hiljainen enemmistö (2014, suom. 2016) on journalistisesti kirjoitettu, pokkarimainen ajankohtaiskatsaus Venäjän 2000- ja 2010-lukuihin.  Kuten ajankohtaiskatsaukset yleensä, Kniivilänkin kirja on vanhentunut nopeasti. Toisaalta muutaman vuoden ikäisenä aikalaisdokumenttina teos antaa välähdyksen siitä, miten vauhdikkaasti mielikuvamme itänaapurista elävät. Kirjoitushetkellä pinnalla olivat Pussy Riot, homopropagandalaki ja Sotšin talviolympialaiset. Ukrainan kriisistä puhuttiin paljon vähemmän. Vladimir Putinin odotettiin luopuvan vallasta viimeistään 2024, kuten perustuslaki määräsi. Nyt tiedämme, että hän voi jatkaa vuoteen 2036. Kirjoitusajankohta huomioon ottaen teos näyttää journalistisen tietokirjallisuuden parhaat puolet. Kalle Kniivilä reissasi kirjaa varten ympäri maa

Oletko koskaan kuullut ihmisestä, joka ei tunne nimeä Walt Disney ? Walt Disney (1901-1966) oli omaa nimeään kantavan viihdeteollisuusyrityksen perustaja. Nimi lakkasi jo Disneyn elinaikana tarkoittamasta vain yhtä ihmistä. Walt Disneystä tuli brändi ja nimitys maailman mahtavimman viihdeimperiumin luomalle todellisuudelle. Mutta herra Walt Disney – hän ja hänen mielikuvituksensa – oli silti kaiken takana. Luin Bob Thomasin vuonna 1976 kirjoittaman Walt Disneyn elämäkerran. Teos on asiasisällöllisesti seikkaperäinen ja esittää Disneyn myönteisessä, jopa ihannoivassa valossa. Siksi silmäilin Thomasin teoksen rinnalla myös Neil Gablerin laajempaa Disney-elämäkertaa (2006). Gabler piirsi Disneystä kriittisemmän kuvan. Elämänkerturien yleisviesti on kuitenkin yhtäpitävä. Walt Disney aloitti ja kehitti jotain oikeasti kauaskantoista. Kuten Thomasin siteeraama Disneyn muistokirjoitus vuodelta 1966 havainnollistaa: ”Todennäköisesti hän pystyi parantamaan tai ainakin lohduttamaan huolestuneita