Kyltymättömyyden vitsaus piiskaa ihmistä työhön
Olen pohtinut omaa suhdettani työhön. Tämä pohdinta sai kierroksia, kun luin antropologi James Suzmanin teoksen Työn historia – Mihin käytämme aikamme? (2020). Nimensä mukaisesti Työn historia käsittelee ihmisen, työn ja energian suhdetta – pitkällä kaarella aina elämän synnystä nykypäivän automaatiokehitykseen asti. “Yleismaailmallisin työn määritelmä – – on energian tarkoituksellinen käyttö tiettyyn tehtävään jonkin tavoitteen saavuttamiseksi” , kirjoittaa Suzman (s. 14). Aluksi rinnastin Työn historian muihin bestsellereihin, jotka maalailevat ihmiskunnan historiaa isolla pensselillä, esimerkiksi Peter Frankopaniin (ks. blogi ) ja varsinkin Yuval Noah Harariin (ks. blogi ). Suzman pystyy mielestäni parempaan kuin Harari. Suzman on pohdiskelija, Harari on julistaja. Pohdiskeluissaan James Suzman on rönsyilevä. Lukijan on helppo unohtaa, että punaisena lankana on työn historia. Teoksen struktuuri ei ole selkeimmästä päästä. Silti ydinkäsite, 1900-luvun vaikutusvaltaisimman talousti