Sadomasokismia afrikkalaisen patriarkaatin rippeillä

Kolme romaania Afrikasta

Olen kuukauden sisällä lukenut kolme afrikkalaista romaania, Chigozie Obioman Kalamiehet (2015), Chinua Acheben Kaikki hajoaa (1958, ks. blogi) ja nyt viimeisimpänä Tsitsi Dangarembgan Tambu (1988, engl. Nervous Conditions).

Kahden nigerialaismiehen ja yhden zimbabwelaisnaisen kirjat ovat pieni sirpale afrikkalaisesta kaunokirjallisuudesta. Silti niissä on yhdistäviä teemoja. Kolonialismin trauma on sellainen, samoin taikauskon merkitys ihmisten elämässä. 

Eniten kuitenkin kiinnitin huomiota suvun ja sukulaisuuden korostamiseen. Elämä pyörii suvun ympärillä*, ja erityisesti kaikki kytkeytyy suvun patriarkaalisiin päämiehiin.

Chinua Acheben kirjassa eletään 1890-luvun Nigeriassa. Patriarkaalisuus oli huipussaan. Naiset ja lapset olivat toisarvoisia. Vaimojen määrä oli perheen johtajalle vaurauden merkki. Miehen puoleiset sukulaiset olivat naisen puoleisia tärkeämpiä.

Yhteiskuntarakenteen muututtua patriarkaalisuus vähitellen heikkeni. Tsitsi Dangarembgan kirjassa, joka kuvaa Zimbabwen 1960-1970-lukua, vanhat rakenteet olivat vielä vahvoja, mutta naisemansipaatio otti tuulta purjeisiinsa. Monivaimoisuuskin oli enää takapajuisten maalaistollojen touhua.

Chigozie Obioman 1990-luvun Nigeriaa kuvaavassa kirjassa eletään jo hyvin länsimaista ydinperhe-elämää. Mies on edelleenkin perheen itsevaltias, mutta tasavertaisuuden ihanne ohjaa jo elämänvalintoja.

Vallankäyttö on vaarallista

Kaikissa kolmessa teoksessa hallitsevia teemoina ovat valta ja ihmisten suhtautuminen vallankäyttöön. Syvimmän psykologisen tulkinnan vallankäyttö saa Tsitsi Dangarembgan Tambussa. Teos on osittain elämäkerrallinen kuvaus kirjailijan teinivuosista.

Lukiessa mieleeni tuli usein, mitä humanistifilosofi Erich Fromm on kirjoittanut sadismista ja masokismista (ks. blogi). Frommin mukaan sadomasokismissa on kysymys siitä, miten suhde vallankäyttöön muovaa ihmisen identiteettiä ja nautinnon tavoittelua. Kysymyksessä on vallankäytön psykologia.

Dangarembgan teoksen keskiössä on suvun päämies Babamukuru. Hän on saanut korkean länsimaisen koulutuksen ja menestyy taloudellisesti. Sukulaiset palvovat häntä. Häntä kiitellään, hänen edessään madellaan, ja häneltä ovat peräisin kaikki suvulle jaettu vauraus sekä koulutus- ja työmahdollisuudet. 

Babamukuru on Frommin hahmottelema hyvää tarkoittava sadisti. Hän haluaa vallankäyttönsä alla oleville ihmiselle kaikkea parasta, mutta ei päästä heitä otteestaan. Ihmisten pitää toimia hänen tahtonsa välikappaleina. Kun Babamukurun alamaiset kyseenalaistavat hänen valtaansa – ”brättäilevät” –, mies osoittautuu autoritaariseksi ja raa’aksi.

Tämän saavat kokea erityisesti veljentytär Tambudzai ja tytär Nyasha. Tambudzain sisällä myllertää, mutta hän on havainnut masokistisen alistumisen parhaaksi tavaksi selvitä maailmassa. Alistuessa olo on turvallinen. Tambudzai jopa nauttii.

”Sain viisitoista lyöntiä, koska olin täyttänyt elokuussa viisitoista. Ja koska rikokseni oli niin vakavaa laatua, Annalle annettiin kahden viikon loma ja minut velvoitettiin tekemään hänen työnsä. Tartuin toimeen ankaran päättäväisesti ja täynnä syvää, virkistävää, masokistista iloa: tuo rangaistus oli minulle hinta vasta saavutetusta identiteetistä.” (s. 242)

Nyashan strategia on erilainen, hän ei ole masokisti. Hän vietti lapsuusvuosiaan Englannissa isänsä opiskellessa. Hänen ihanteenaan on itsellisyys, individualismi. Nyasha etsii kiihkeästi vapautta.

”Mutta ei se tietenkään niin yksinkertaista ole. Kyse ei ole vain isästä. Tarkoitan jostain tietystä henkilöstä. Se on jotain kaiken kattavaa ja kaikkialla olevaa. Niin että minne sitä loppujen lopuksi voi paeta?” (s. 249)

Patriarkaalinen sadistinen valta ulottaa lonkeroitaan kaikkialle. Kaikki sujuu hyvin, kun sadisti alistaa vain masokisteja. Mutta entä kun yksi ei suostu alistumaan? Ehkä inhimillinen tragedia? Torjunta afrikkalaista patriarkaattiakin korkeammalta vallankäytön taholta?

”Mutta psykiatri sanoi ettei Nyasha voinut olla sairas, etteivät afrikkalaiset kärsineet kuvaamallamme tavalla. Nyasha vain näytteli. Meidän pitäisi viedä hänet kotiin ja olla hänelle tiukkoja.” (s. 290)

Tukahduttavaa!

____________

*Samaa afrikkalaisuuden puolta kuvaa mainiosti myös Barack Obama kirjassaan Unelmia isältäni (1995).