Halusin oppia jotain hyväntekeväisyydestä – löysin Viola Walleniuksen

Tänä vuonna olen viihtynyt aika paljon Afrikassa. Alkuvuodesta luin kolme afrikkalaista romaania, joita olen käsitellyt tässä ja tässä blogitekstissä. Keskikesällä luin toimittaja Sami Sillanpään Keskellä virtaa Kongo -matkakirjan (2021).

Tuorein lukemani Afrikka-teemainen kirja on kuitenkin Viola Walleniuksen Koti Keniassa (2021). Wallenius on vuonna 1995 syntynyt suomalaisnainen, joka jo nuorella iällä, 18-vuotiaana, löysi kutsumuksensa Keniasta vapaaehtoistyön parista. Vuonna 2014 hän perusti kenialaisten ystäviensä kanssa hyväntekeväisyysjärjestö Home Street Homen.

Koti Keniassa on kokoelma tositarinoita, joita Wallenius on vuosien varrella Kenian maaseudulla elänyt. Walleniuksen kuvaukset Makongenin seudun todellisuudesta ovat riipaisevia – ainakin hyvinvoivan pohjoiseurooppalaisen näkökulmasta. Miljoonille ihmisille köyhyys, näköalattomuus ja turvattomuus ovat kuitenkin jokapäiväistä arkea.

Olisipa enemmän fundeerausta

Teos alkaa lupaavasti, kun Wallenius reflektoi omaa valkoihoisen etuoikeutettua asemaansa kenialaisten keskuudessa. Hän esittelee käsitteen valkoisen pelastajan kompleksi. Valkoinen pelastaja viittaa hyväosaiseen, joka päättää lähteä kehitysmaihin auttamaan heikompiosaisia.

”Usein toiminta – – keskittyy enemmänkin auttajaan itseensä ja hänen kokemukseensa kuin todelliseen pitkäjänteiseen kehitystyöhön.” (s. 12) Walleniuksen johtotähtenä oli ajatus, että hän ei halua olla mikään itsekäs valkoinen pelastaja.

Pohdinta valkoisesta pelastajasta antoi odottaa, että Walleniuksen teoksessa käsiteltäisiin syvällisemminkin hyväntekeväisyystyön periaatteita. Näin ei kuitenkaan käynyt. Teos pikemminkin keskittyy välähdyksenomaisiin kertomuksiin ihmisten iloista, kärsimyksistä ja kohtaloista.

Kertomukset tuodaan lukijalle hienosti. Sitä ei voi kiistää. Henkilökohtaisesti olisin toivonut niiden kuitenkin muodostavan analyyttisesti eheämmän kokonaisuuden. Tässä olisi auttanut ehkä se, että kirjoittaja olisi perusteellisemmin avannut omia motiivejaan ja elämänfilosofiaansa. Reflektio oli yllättävän pintapuolista.

Mitä tekisimme miehille?

Se, mitä Viola Wallenius Keniassa tekee, on mielestäni lähes kaiken arvostelun yläpuolella. Jo aihetta käsittelevää kirjaa on vaikea kritisoida. Walleniuksen työ on jotain aivan muuta kuin hänen ikätoverinsa Perttu Pölösen sofismi, jota olen aiemmassa blogissani kritisoinut.

Koti Keniassa -teoksen kuvaamasta hyväntekeväisyystyöstä mieleeni tulee silti katvealueita, jotka voisivat toimia ainakin keskustelunaloitteina. Home Street Home -järjestö keskittyy lasten ja naisten aseman parantamiseen. Kirjassa paikallisista miehistä – järjestön aktiiveja lukuun ottamatta – piirretään antagonistinen kuva. Kenian patriarkaalisessa yhteiskunnassa miehet alistavat armotta naisia ja lapsia.

”Miten tuollaisen kamaluuden tekijä voi mennä rauhaisin mielin illalla nukkumaan, kun on leikannut irti jonkun häpyhuulet? Miksi tämä maailma on niin sekaisin?” (s. 106)

Niinpä. Mikä ajaa miehen tuollaiseksi? Pitäisikö syyllisiäkin auttaa? Ajattelen niin humaanisti, että väkivaltaisiksi ja empatiakuolleiksi ajautuneet miehetkin ovat järjestelmän tuotosta. Uhreja hekin, paradoksaalisesti.

”Ärtyneesti muriseva ja aggressiivisesti käyttäytyvä mies on vaikea lähestyttävä”, kirjoittaa Yle 21.8.2022. Puutteenalaiset lapset ja naiset herättävät meissä luontaisesti enemmän myötätuntoa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä.

Mutta siellä ne miehet kuitenkin ovat. Jotain heillekin tarvitsisi tehdä.