Perttu Pölönen liihottaa kevyt reppu selässään

Pari vuotta sitten tietoisuuteeni tuli raikkaasti hymyilevä nuori mies. Kollegani nimittivät häntä nuoreksi neroksi, mullistavaksi ajattelijaksi. Miehen nimi oli Perttu Pölönen.

Pölönen oli tuolloin runsas parikymppinen keksijä, joka oli hakenut oppia Piilaaksosta. Nyt hän lumosi Suomea supersuosittuna motivaatiopuhujana.

Kuten lukijani tietävät, suhtaudun skeptisesti älyllisiin muoti-ilmiöihin ja kollektiivisiin lumouksiin. Minulta kesti kaksi vuotta tarttua Perttu Pölösen esikoisteokseen Tulevaisuuden lukujärjestys (2020).

En lumoutunut.

Perttu ei pelkää tulevaisuutta

Tulevaisuuden lukujärjestyksessä Pölönen esittelee joukon taitoja, jotka erottavat ihmisen koneesta ja ovat siksi tärkeitä tulevaisuuden työelämässä.

”Kone tietää tarkemmin ja muistaa enemmän kuin me, emmekä voi aivoillamme voittaa binäärijärjestelmää ainakaan laskentatehossa. Meidän prosessorimme jää kakkoseksi. Nyt arvokkaaksi on nostettava se, mihin kone ei pysty eli sydämen taidot. Koneella ei ole luonnetta, ei persoonaa eikä se osaa käyttäytyä kuten ihminen.” (s. 10)

Pölösen sanoma on humaani. Hänen positiivisuutensa ansaitsee kunnioituksen. Nykyään harva suhtautuu tulevaisuuteen samalla ”En malta odottaa!” -asenteella kuin Pölönen.

Toisaalta kirja on ajallemme ominainen imelä ja individualistinen selfhelp-opas. ”Ole rohkeasti oma itsesi” -eetos lyö läpi. Mielikuvaa vahvistaa Pölösen tapa kertoa oman elämänsä kasvuhetkistä – milloin laskuvarjohypystä, milloin Nobel-juhlasta, milloin yläasteen ruotsin tunnilta.

Juuri tältä näyttää parikymppisen kirjoittama tietokirja

Benchmarkkasin Tulevaisuuden lukujärjestystä Erkki Tuomiojan tuoreeseen kirjaan Tulevaisuuden varjossa – Selviääkö ihmiskunta? (2021). Kontrasti ei voisi olla jyrkempi. Tuomioja latelee faktoja ja punnittuja pohdintoja sivun toisensa jälkeen – eikä ennusta ruusuista tulevaisuutta.

Entä Pölönen? Kevyttä on. Nuori tietokirjailija liihottaa vapaana ideataivaalla. Kun itse olin kirkasotsainen parikymppinen tohtorikoulutettava, kollegani rohkaisi minua sanomalla, että nuoren tutkijan pitääkin kulkea kevyt reppu selässään.

Pölönen lienee saanut saman neuvon: ”Vanhemmalla polvella on kokemusta – sitä ei nuorilla kirjaimellisesti voi vielä olla. Sen sijaan nuorilla on paljon näkemystä.” (s. 181) Odotan mielenkiinnolla, millaisia kirjoja Pölönen kirjoittaa Tuomiojan ikäisenä.

Silti pohdin ankarasti, miksi Pölöstä kuunnellaan. Mikä on hänen asiantuntemuksensa? Greta Thunbergistä on sanottu, että hänen karismansa perustuu anti-asiantuntijuuteen. Nuori ilmastoaktivisti on puhtaasti sukupolvensa ääni. Mikään oppi tai koulutus ei ole sitä vielä turmellut.

Voisiko samoin olla Pölösen kohdalla? Hän on nuori, puhdas ja turmeltumaton. Kuin viaton lapsi. Tulevaisuuden lukujärjestyksen takakannessa on muuten siteerattu lastenpsykiatri Jari Sinkkosta.

Tutkija ei vakuutu

Mielikuvaa lapsimaisuudesta vahvistaa teoksen lukujärjestysmetafora. Idea on hauska: ”Mitä toivoisin, että minulle opetettaisiin, jos olisin nyt koulussa?” (s. 9).

Pölönen on kuitenkin vain laatinut tulevaisuuden työelämätaidoista listan, jota hän kirjassa kohta kohdalta käsittelee. Taidot eivät syntetisoidu minkäänlaiseksi oivaltavaksi malliksi tai teoriaksi. Ajatus lukujärjestyksestä on päälle liimattu.

Pölönen ei myöskään avaa, miten hän on päätynyt juuri näihin työelämätaitoihin. Taustalla ei vaikuta olleen mitään systemaattista prosessia. Päin vastoin, Pölönen vaikuttaa koonneen listansa mielivaltaisesti. Tieteelliselle metodille olisi käyttöä.

Siinä kai yksi syy, miksi en lumoutunut.