Itke oikealla hetkellä – tai kuolet

Olen viime aikoina miettinyt, mitä empatia on. Eräs ystäväni hahmotteli empatian taustatekijöistä kolmiosaisen mallin, jota yhdessä olemme kehitelleet eteenpäin.

1. Kyky asettua toisen asemaan. Tämä osatekijä on itsestään selvä. Tunteaksemme myötätuntoa meidän on koettava maailma toisen näkökulmasta. Kykyä voi kehittää keskustelemalla erilaisten ihmisten kanssa. Elokuvien katselu tai kaunokirjallisuuden lukeminen toimivat myös.

2. Kyky ymmärtää oikeudenmukaisuutta. On oltava ymmärrystä oikean ja väärän suhteesta. Mikä milloinkin on hyveellistä, mikä tuomittavaa? Miten hyveellisyys riippuu sosiaalisesta kontekstista? Kykyä voi kehittää esimerkiksi paneutumalla etiikkaan.

3. Kyky tuntea asianmukaisia tunteita. Tämä lienee empatian kimurantein alue ja herkkä persoonallisuudelle. Jos puolituttua kohtaa tragedia – vaikkapa lemmikin kuolema – toisten on helppo eläytyä tragediaan. Osanotot tulevat suoraan sydämestä. Mutta toiset eivät tunne juuri mitään. Miksi pitäisi välittää jonkun puolitutun lemmikistä, kun kuolema kuitenkin kuuluu elämään?

Siksi edistyneeseen empatiakykyyn kuuluu myös kyky näytellä. Pitää osata performoida sellaisia tunteita, joita ei normaalisti tuntisi. ”Olen tosi pahoillani. Puhuit aina teidän koirasta niin paljon, ja se vaikutti ihanalta otukselta. Toivottavasti loppu oli kivuton. Onko teillä joku teille tärkeä paikka, johon voitte haudata hänet?”

Kun kyky näytellä puuttuu

Koko empatia-ajatusrakennelma tuli mieleeni, kun äskettäin luin Albert Camusin klassikkoteoksen Sivullinen vuodelta 1942. Teos kuvaa algerianranskalaisen miehen herra Meursault’n arkielämää.

Meursault’lle kaikki on jokseenkin yhdentekevää. Mies ei vetistele äkillisesti kuolleen äitinsä hautajaisissa ja menee seuraavana päivänä uimaan, treffeille ja elokuviin ihastuksensa Marien kanssa. Tapailun jälkeen Marie kysyi, haluaisiko Meursault mennä hänen kanssaan naimisiin.

”Sanoin, että se oli minusta yhdentekevää ja että voisimme mennäkin, jos hän sitä tahtoi. Sitten hän tahtoi tietää, rakastinko häntä. Vastasin kuten jo kerran ennen, ettei se mitään merkinnyt, mutta etten häntä luultavasti rakastanut.” (s. 56)

Marie vastasi Meursaultin olevan kummallinen ja juuri siksi hän miestä ehkä rakasti. "Kun olin vaiti, koska minulla ei ollut mitään lisättävää, hän pisti kätensä hymyillen kainalooni ja sanoi tahtovansa mennä kanssani naimisiin." (s. 57)

Myöhemmin Meursault ajautuu osaksi naapurinsa ja paikallisten arabien välistä riitaa (joka on hänelle aivan yhdentekevä). Riita huipentuu, kun Meursault puolivahingossa ampuu yhden arabeista kuoliaaksi. Meursault tuomitaan rikoksesta kuolemaan, koska hän ei osoita katumusta tai muitakaan tunteita. 

Raskauttavimpana syynä tuomion ankaruudelle on kuitenkin se, että Meursault ei ollut itkenyt äitinsä hautajaisissa. ”Sama mies, joka äitinsä kuoleman jälkeisenä päivänä antautui mitä häpeällisimpään irstailuun, on tappanut turhanpäiväisistä syistä”, sanoi oikeudenkäynnin kanneviskaali. (s. 125)

Meursault ei ollut ainoa sivullinen

Camusin Sivullinen on tunnetusti monitulkintainen. Takakansitekstin mukaan kirja on ”pohjimmiltaan kertomus miehestä, joka ilman sankarin elkeitä on valmis kuolemaan totuuden puolesta.”

Itse luin Sivullista kuitenkin empatia-ajattelun näkökulmasta. Miksi valehdella itselleen ja muille näyttelemällä tunteita, joita ei tunne? Eikö saa olla oma itsensä? Selvästikään ei saa. Sivullinen maalailee lukijoille, mitä tapahtuu, jos ei osallistu yhteiskunnan kollektiiviseen tunne-elämään. Sellaisille ihmisille ei ole sijaa.

Kaikesta tästä mieleeni tuli amerikansaksalainen filosofi Hannah Arendt, tunnettu omien teidensä kulkija. Elämäkerturi Kurt Sontheimer (2006) siteeraa Arendtin tuntenutta Joachim Festiä:

”Hannah Arendtin pahennusta herättävä olemus liittyy ennen kaikkea siihen, että hän asettui koko älyllisellä luonnollaan poikkiteloin ihmisen perustarpeen kanssa etsiä yhteyttä muihin – – Hän ei koskaan antanut emotionaalisten siteiden lahjoa ajatteluaan.” (s. 104)

Hannah Arendt ja Albert Camus olivat aikalaisia. Eihän sitä tiedä, vaikka Camusilla olisi ollut joku Arendtin kaltainen naishahmo mielessään, kun hän kirjoitti Meursaultin ja Marien rakkaustarinaa. Sivulliset ymmärtävät toisiaan.