Tieto-Finlandia: Tähtilipun maa vs. Kaikki kuluttamisesta

Taannoisessa blogimerkinnässäni kerroin, että etsin lukemistoni mieluiten antikvariaattien hyllyistä. Se oli hurskastelua. Elän myös ajan hermoilla.

Olen lukenut kaksi tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokasta. Kesähelteillä luin kannesta kanteen Markku Henrikssonin järkälemäisen Yhdysvaltain alueen historian, Tähtilipun maa (2021). Syksymmällä perehdyin Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta -kirjaan (2021).

Kyllä tietokirjallisuuden spektri on laaja!

Yhdessä ääripäässä on 246-sivuinen kirjanen, jossa toimittajana pitkään työskennellyt some-vaikuttaja Julia Thurén yhdistelee blogimaisuutta ja asiantuntijahaastatteluita. Toisesta ääripäästä löytyy 944-sivuinen tiiliskivi, jossa emeritusprofessori Markku Henriksson tuulettaa vuosikymmenien tieteellistä asiantuntemustaan.

Asetelma on herkullinen. Kumpi lopulta on parempaa tietokirjallisuutta, helppolukuinen some-ajan tiedejournalismi vai raskassoutuinen akateeminen tiede?

(Lienee niitäkin, jotka näkevät asetelmassa sukupuolikysymyksen. Nuori tyttö vastaan vanha ukko. Minä en pidä tällaista vastakkainasettelua olennaisena. Siksi en sitä enempää kommentoi.)

Kevyt ja vaikuttava Kaikki kuluttamisesta

Julia Thurén on aiemmalla tuotannollaan luonut itselleen maineen raha-asioiden osaajana. Rahasta kuluttamiseen siirtyminen oli hänelle luonteva askel.

Mutta kuten Thurén itsekin kertoo, kuluttamisen maailma yllätti laajuudellaan. Sitä ei noin vain otettu haltuun. Thurén kääntyi eksperttien puoleen. Kirjan sisältö rakentuu kymmenien asiantuntijoiden haastattelujen varaan. Lähestymistapaan sisältyy kirjan perusongelma.

Kirjoittajalla on ilmeisen vähän omaa tieteellistä asiantuntemusta kuluttajatutkimuksesta. Osaako hän punoa asiantuntijoiden erilaiset painotukset yhtenäiseksi kudelmaksi? Jos tavoitteena onkin ollut moniäänisyys, lopputulos on vaarassa muuttua kakofoniaksi.

Thurén on pitänyt teoksen kirjoittamista suurena henkilökohtaisena oppimiskokemuksena. Oppimiskokemuksena se näyttäytyy myös lukijalle – nimenomaan kuvauksena Thurénin omasta tutkimusmatkasta. Tämä ei välttämättä ole huono asia. Some-vaikuttamisen voima perustuu siihen, että vaikuttaja on yleisölleen samastumisen kohde.

Kun kolmikymppinen tavis ihmettelee kuluttamisen ihmemaailmaa, herättää se muidenkin tavisten kiinnostuksen. Tämä on tietokirjallisuuden tärkeimpiä tavoitteita. Tulokset puhuvat puolestaan. Koko blogosfääri keskustelee nyt kuluttamisesta.

Raskas ja vakuuttava Tähtilipun maa

Markku Henrikssonin kirja ei ollut mikään nautinto. Ei ainakaan siinä mielessä, mitä me nautinnolla monesti ymmärrämme. Henriksson ei tuota lukijalleen hetkellistä mielihyvää. Mutta jotain muuta se tuottaa.

Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta oli kuin illallinen. Sitä oli kiva syödä, ja tuli kylläinen olo. Henrikssonin Tähtilipun maa oli kuin 15 kilometrin juoksulenkki. Itse suoritus oli välillä epämiellyttävä, mutta jälkeenpäin fiilis oli ylpeä ja tyytyväinen.

Tähtilipun maassa ei ole mitään uutta tai mullistavaa näkökulmaa Yhdysvaltain historiaan. Kyseessä on hakuteosmainen oppikirja, joka pyrkii tarjoamaan suomalaiselle yleisölle kokonaiskuvan suurvallan menneisyydestä.

Taustoitus onkin tarpeen, sillä koulussa suomalaiset oppivat Yhdysvalloista yllättävän vähän. Suurvallan politiikkaa seurataan Suomessa hartaasti. Amerikkalainen populaari- ja kulutuskulttuuri on päivittäin elämässämme. Yhdysvaltojen tuntemuksessa on kysymys ajanmukaisesta yleissivistyksestä. Tähtilipun maa varmistaa tämän yleissivistyksen.

Niin – ja on sellainenkin legenda, että Yhdysvaltojen itsenäistyminen olisi suomalaisten ansiota. Ilman Markku Henrikssonia en tätäkään tietäisi.

Henrikssonin ja Thurénin kirjat ovat keskenään yhtä vertailukelpoiset kuin rasittava urheilusuoritus ja maittava illallinen. Ihminen tarvitsee molempia. Mielestäni Tähtilipun maa ei ole huono juoksulenkki eikä Kaikki kuluttamisesta maistu lainkaan hullummalta.