Kirjakauppa on bisnestä, ja sen kertoo meille Timo Soinin naama


Luen Timo Soinin uutuuskirjaa Yhden miehen enemmistö (2021). Soinin tarina on kieltämättä monumentaalinen. Hän on myös kelpo kirjoittaja, joskin vetää soinimaisen tyylinsä välillä överiksi ja toistelee itseään.

Kuitenkin kun Timo Soinin kaltainen hahmo jotain suvaitsee kirjoittaa, kustantajat ovat sitä oikopäätä havittelemassa. Julkkis on kirjabisnekselle riskitön diili. Tunnetun ihmisen kirjoittama teos on jo puoliksi myynyt itsensä.

Tällaisessa bisneslogiikassa on ongelmansa. Kauppojen hyllyille saattaa ilmestyä heikkolaatuistakin tavaraa. Esimerkiksi Arto Paasilinna, Kalle Isokallio ja jopa Jack London ovat suuren nimensä turvin suoltaneet ilmoille surkeita teoksia.

Oma lukunsa ovat julkisuuden henkilöt, kuten poliitikot, joiden kirjojen ainoa ansio on se, että kirjoittaja on tunnettu poliitikko. Presidenteistä Mauno Koivisto oli kirjoittajana kuivakammasta päästä, eikä esimerkiksi hänen Venäjän idea -teoksensa (2000) ole ansiokas edes sisällöllisesti. Sauli Niinistö panee hieman paremmaksi, vaikka hänen omaelämäkerrallinen Hiljaisten historia -novellikokoelmansa (2007) on kaunokirjallisesti korkeintaan alempaa keskitasoa.

Urho Kekkonen on tietysti tässäkin kaiken arvostelun yläpuolella.

Enkä tässä yhteydessä malta olla mainitsematta Susan Ruususta (ent. Kuronen). Hänen paljastuskirjansa Pääministerin morsian (2007) on ehkä räikein esimerkki siitä, kuinka vähän kirjallisella tasolla on tekemistä kustantajien toiveiden kanssa.


Pitäisikö julkkikset unohtaa?

Olisiko parasta lukea tuntemattomia esikoiskirjailijoita? Heidän on ehkä ollut vaikeampaa saada tekstinsä julki, minkä vuoksi he ovat panostaneet niihin. Jälki on kenties laadukkaampaa ja sisältö oivaltavampaa kuin julkkiksilla, joiden rima on matalammalla.

Kustannustoiminta ja kirjakauppa ovat kuitenkin liiketoimintaa. Hyvät kirjat ovat tärkeitä, mutta kaikista tärkeintä on kysynnän tyydyttäminen. Sellaiseen ei välttämättä tarvita hyvää kirjaa. Tarvitaan vain hyvä tuote. Kirja tai sen sisältö ei välttämättä ole se tuote. Tuote on kirjailija itse.

Kirjakaupassa emme voi olla huomaamatta, kuinka monen niteen kannessa komeilee kirjailijan oma naama. Mitäs tässä myydään? Timo Soinia vai hänen ajatuksiaan? Perttu Pölöstä vai hänen ajatuksiaan? Pentti Linkolaa vai hänen ajatuksiaan?

Josif Stalinista kerrotaan, että hän ei uskonut olevansa mies kaiken takana. ”En minä ole Stalin”, hän sanoi ja osoitti seinällä komeilevaa muotokuvaansa, ”Tuo tuossa on Stalin.”

Tuote ja identiteetti ovat eri asioita, mutta ne saattavat hyvin häiritsevällä tavalla nivoutua toisiinsa. Olen kirjoittanut aiheesta blogiini Suurta yleisö ei tarvita mihinkään.

Julkkiskirjoittajien tapauksessa aivan oma lukunsa ovat teokset, joita suuret ihmiset ovat kirjoittaneet ennen kuin heistä tuli suuria ja kuuluisia. Tähän sarjaan lukeutuvat esimerkiksi Adolf Hitlerin Taisteluni (1925), Lennart Meren Hopeanvalkea (1983) ja Barack Obaman Unelmia isältäni (1995). Bisneslogiikan merkitystä alleviivaa se, että Obaman teos suomennettiin vasta globaalin Obama-hypen ollessa kiivaimmillaan, vuonna 2009. Vasta silloin se kiinnosti yleisöä.


Juuri minulle kirjoitetut kirjat

Bisneslogiikalla toimiva kirjakauppa heijastelee kysyntää, yleisön ajankohtaisia mieltymyksiä. Mielemme on orientoitunut vastaanottamaan ajatuksia, jotka sulautuvat vaivatta valmiisiin ajatusrakenteisiimme. Trump-kirjat menivät pitkään kuin kuumille kiville, koska kaikilla oli Trump mielessä.

Kirjakaupan hylly on ajanhengen peili. Tämä on yksi syy, miksi suosin kirjastojen tai varsinkin antikvariaattien palveluita. Niistä saa kirjoja, joita ei ole suunnattu juuri minulle tai minunlaisilleni ihmisille. Ne on kirjoitettu jollekin toiselle yleisölle, toisessa historiallisessa tai yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.

Kuten eräs Timo Soininkin siteeraama kirjailija on sanonut, viisaus löytyy odottamattomalla hetkellä, oudoista lähteistä. Ja mitä oudompi on lähde ja etäisempi ilmapiiri, sitä enemmän kirja lukijaltaan vaatii. Sisällön lisäksi täytyy ymmärtää kirjan kontekstia, ja tulkinta muuttuu monitasoiseksi. Tämä on oman kirjallisuusharrastukseni ydin.



Kuvituskuva: Kustantaja-kirjailija Ernest J. Bennin Kapitalistin tunnustuksia -teoksen (1925) kannessa komeilee hänen naamansa.

Kommentit