Mitä sadomasokismi oikeasti on?

Sadomasokistisesta seksuaalisuudesta on viime vuosina puhuttu paljon. Sadomasokismin keskeiset käsitteet – sadismi ja masokismi – ymmärretään kuitenkin usein turhan suppeasti.

Humanistifilosofi, psykoanalyytikko Erich Fromm on uransa aikana ollut hyvin tuottelias kirjailija. Monet Frommin sosiologisista, psykologisista ja valtio-opillisista argumenteistaan epäilemättä sortuvat kriittisen arvioinnin edessä. Mutta minä pidän tätä rohkeaa tunkeutumista tieteenalojen rajavyöhykkeiden yli Frommin vahvuutena. Kuten moni muukin psykoanalyysin klassikko, myös Fromm osaa maalata isolla pensselillä.

Kirjassaan Ihmisen osa (1947, suom. 1965) Erich Fromm ottaa luuppinsa alle sadomasokismin. Käsiteanalyysi on valaiseva. Tavallinen kaduntallaaja sanoo, että sadismi on nautintoa toisen ihmisen kivusta, masokismi nautintoa omasta kivusta. Seksin yhteydessä kysymys olisi siis valtaleikistä, jossa kivulla kontrolloiminen on keskiössä.

Fromm kuitenkin nostaa lentokorkeutta.

Sadomasokismi kytkeytyy symbioottiseen riippuvuussuhteeseen kahden ihmisen välillä. Ihminen edistää suhdetta joko antamalla toisen niellä itsensä tai vaihtoehtoisesti nielemällä toisen. Edellisessä tapauksessa kysymyksessä on masokismi, jälkimmäisessä sadismi. Fromm kirjoittaa:

"Masokismi on yritystä vapautua omasta yksilöllisestä minästä, pyrkimystä paeta vapautta ja etsiä turvaa ripustautumalla toiseen ihmiseen." (s. 126–127).

Frommin mukaan masokistinen riippuvuus voi ilmetä monella tavalla, esimerkiksi uhriutumisena, velvollisuudentuntona tai pyyteettömänä, sokeana rakkautena. Tällainen asetelma on tullut minulle vastikään vastaan Astrid Lindgrenin teoksessa Veljeni, Leijonamieli (ks. blogi), jossa päähenkilö Korppu ihailee sokeasti sankarillista isoveljeään, haluaa jopa kuolla yhdessä tämän kanssa. Lukijat varmaan muistavat myös Nuuskamuikkusen syvällisen mietelmän: "Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa."

Sadismista Fromm kirjoittaa:

"Kaikki sadismin muodot palautuvat haluun saada toinen ihminen täydellisesti valtaansa, 'nielaista' hänet ja saattaa hänet oman tahtomme avuttomaksi välikappaleeksi. – – Toista ihmistä pidetään ja kohdellaan esineenä, jota on lupa käyttää ja josta on lupa hyötyä – – " (s. 127)

Sadismi voi ilmetä monella tavalla. Se voi olla holhousta, huolehtivaisuutta, rakkautta – tai tuhoavaa vallankäyttöä. Kirjallisuudesta tuttu hahmo on hyväätarkoittava sadisti, joka haluaa kohteellensa kaikkea parasta, onnea ja menestystä, mutta ei halua päästää tätä irti kontrollistaan. Näin sadisti pyrkii ikään kuin jatkamaan elämäänsä kohteensa kautta. Mainio esimerkki hyväätarkoittavasta sadistista löytyy Mats Arehnin elokuvasta Kocken (2005).

Kun sadismia ja masokismia laajennetaan pois seksin piiristä, käsiteparin huomaa soveltuvan paitsi ihmissuhteiden, myös yhteiskunnallisten järjestelmien analysoimiseen.

Svetlana Aleksijevitš (ks. blogi) kuvasi 1950-luvun neuvostokansalaisia, jotka aivan vilpittömästi rakastivat Stalinia ja puolivakavissaan kerskailivat, kuinka monta vuotta elämästään he antaisivat Stalinin yhden ainoan elinpäivän puolesta. Mitä tämä on ellei sadomasokistinen suhde?

Muistelen yhdysvaltalaisfilosofi Eric Hofferin kirjoittaneen, että totalitarismin nousua voidaan selittää nimenomaan ihmisten turhautumisena omaan yksilöllisyyteensä (Huom. Muistinvarainen viittaus Hofferin kirjaan Tosiuskovainen [1951, suom. 1968]). Suvereenina yksilönä on joskus raskasta elää. On helpompi omaksua valmiita ajattelutapoja, uskoa johonkin sokeasti. Hofferin teesi on ymmerrättävissä masokismin käsitteen kautta.

Erich Fromm kirjoittaa seksuaalisesta sadomasokismista:

"Välistä masokistiset [ja sadistiset] taipumukset esiintyvät yhdessä sukupuolisten virikkeiden kanssa ja ovat tällöin mielihyvänsävyisiä – – usein ne joutuvat niin räikeään ristiriitaan persoonallisuuden niiden piirteiden kanssa jotka pyrkivät vapauteen ja itsenäisyyteen, että ne koetaan tuskallisina ja ahdistavina." (s. 127)

Ehkä tämä ristiriita on syy, miksi sadomasokistinen seksuaalisuus nähdään helposti tuskan kautta.

Kommentit