Mitä Pentti Linkola tiesi sivistyksestä?

Pentti Linkola kuuluu Suomen lähihistorian tunnetuimpiin ajattelijoihin.

Mielikuva hänestä on ristiriitainen. Usein Linkolasta esitetään vain hänen ympäristöradikaali puolensa. Hänen sukutaustansa oli kuitenkin porvarillinen intelligentsia. Pentti Linkola jatkoi tätä sivistysperinnettä, mutta hän teki sen omalla tavallaan.

Linkolan kirjoituskokoelma Voisiko elämä voittaa (2004) sisältää vuonna 2000 kirjoitetun, puhuttelevan tekstin ”Mietteitä ja muistoja vanhasta sivistyneistöstä”. Sivistyksen käsitettä nostalgisoiva pakina rakentuu ”vanhan sivistyneistön” ja ”rappeutuneen nykyihmisen” väliselle vastakkainasettelulle.

Vanha sivistyneistö – ja sen täsmällinen vastakohta

Vanhalla sivistyneistöllä Linkola tarkoittaa 1900-luvun alkupuolella vaikuttanutta yhteiskuntaluokkaa. Luokkaan kuului koulutettua väkeä ja lukeneistoa, joiden elämää Linkolan mukaan ohjasivat ihanteet korkeakulttuurin luomisesta, ”toimintakenttänä kansakunta, ihmiskunta, parhaassa tapauksessa luomakunta.” (s. 238).

Tälle ihmisryhmälle raha, kuluttaminen ja liike-elämä edustivat ”syvähenkiselle elämälle” vastakkaista materialismia, joka kumpusi ihmisen mukavuudenhalusta. Sivistyneistölle vastuu ja velvollisuus yhteisöä kohtaan ajoivat aina henkilökohtaisen vapauden tai mukavuudenhalun ohi. "Joka käänteessä piti pyrkiä eettisesti ympäristöä paremmaksi – jotta ympäristö seuraisi esimerkkiä." (s. 238)

Asiat alkoivat Linkolan mukaan mennä huonoon suuntaan sotien jälkeen elintason kasvaessa. Yleväsanaisen alustuksen jälkeen Linkolan kirjoituksen loppupuoli keskittyykin nykyihmisen räävittömään häpäisemiseen.

”Entä tarkastelun toinen osapuoli, rahvas? Sen intressit olen jo pelkistänyt: oma napa, omat kakarat, puoliso ja pari kaveria, viikonlopun kevyet huvit, siinä maailma. Ja tavaraa korviin saakka.” (s. 246).

”Ei ole vaikea osoittaa, missä kansan syvät rivit parveilevat – – Mölyävät massat katujen täydeltä pienoislippuja heiluttamassa, kun jääkiekonpelaajat ovat voittaneet toisten maiden mäiskijät. Rallikilpailut. Formula-kilpailut. Tukholman-risteily, Tallinnan-risteily.” (s. 246)

"Ja maata kiertävät uudet profeetat saarnaamassa suurille yleisöille pidäkkeettömän itsekkyyden oppia: 'itsensä toteuttaminen', 'oman elämänsä sankari'. Sen täsmällisempää vastakohtaa vanhan sivistyneistön opille elämästä ja uhrautumisesta toisten hyväksi, sekä lähimmäisen että kansakunnan, ei voi kuvitella.” (s. 247)

Mielestäni Linkolan kritiikkiä kelpaa verrata nykyisessä somessa suosittuihin #vainkeskiluokkajutut -meemisivustoihin. Ilmiö on sama, vaikka Linkolan tapauksessa kritiikki tulee ulkopuolelta. Meemisivustoilla se on itseironista.

Vaakakupissa henkinen vapaus ja materiaalinen rikkaus

On vaikea osoittaa, kuinka todenmukaisia Pentti Linkolan käsitykset sivistyksen rappiosta ovat.

Joiltain osin ihmisten harrastukset lienevät muuttuneet ”vanhan sivistyksen” kannalta negatiiviseen suuntaan. Esimerkiksi kirjojen lukeminen on viime vuosikymmeninä vähentynyt. Mutta kokonaiskuva on toisenlainen. Tuskin kukaan voi kirkkain silmin väittää, että sata vuotta sitten massat olivat yhtä hyvinvoivia ja vauraita kuin tänään.

Linkolan ajattelun ydin on kuitenkin se, ettei nykyisenlainen materiaalinen rikkaus ole kestävää. Maapallo ei kestä, eikä ympäristön kantokyky riitä. Siksi hyvinvoinnin pitäisi olla henkistä eikä materiaalista.

Muistan törmänneeni samanlaiseen ajatukseen jopa Timo Soinin kirjassa Peruspomo (2014). Soini harmittelee, miten ihmiset eivät käytä rahaansa ja aikaansa sivistykseen vaan kaikenlaiseen turhanpäiväiseen: "Jättäisivät kerran etelänmatkan tekemättä ja ostaisivat koko rahalla kirjoja ja lukisivat."

Linkolan (ja Soinin) ajattelussa on snellmanilainen kaiku. Kun työväenluokka ja keskiluokka alkoivat vaurastua, kävi kansansivistyksen kannalta hullusti. ”Sen sijaan että kansa olisi omaksunut sivistyksen, se itsetunnon saatuaan veti sivistyneistön alas – rahvaan ruhjovalla ylivoimalla.” (s. 237)

Suomalaisille kävi siis samoin kuin venäläisille Neuvostoliiton romahdettua (ks. blogi). Svetlana Aleksijevitsin sanoin: ”He uskoivat, että kun kommunismi luhistuu, venäläinen ryntää heti opiskelemaan vapautta, mutta hän heittäytyikin opiskelemaan elämää. Elämää! Kokeilemaan kaikkea, nuolaisemaan, haukkaamaan. Tuossa on hyvää ruokaa, tuossa muodikas vaate..."

Kun vaakakupissa ovat henkinen vapaus ja materiaalinen rikkaus, massat tuntuvat aina valitsevan jälkimmäisen. Niin historia meille opettaa.

”Sivistyneistön häviö ei tietenkään ollut kummastuttavaa. Koko olemassaolonsa ajan se on ollut uhanalainen. Sivistyneistön jäntevä nuhteettomuus, kieltäymys, uhrautuminen, hellittämätön esimerkkinä olo ovat ihmiselle raskaita kantaa.” (s. 246)

Eipä ihme, että Pentti Linkola oli turhautunut.