Suurta yleisöä ei tarvita mihinkään

Aikakautemme henki on massoihin vetoaminen. Kirjallisessa, tieteellisessä ja esittävässä työssä menestystä mitataan sillä, kuinka monta ihmistä tuotos on tavoittanut.

Oman bloggailuni tavoite ei ole saada massoittain lukijoita. Saan tehdä sitä kylliksi työssäni. Olen ehkä hurskasteleva kapinallinen, mutta olen rationalisoinut valintaani muutamien arvovaltaisten ajattelijoiden tukemana. Esittelen heistä kolme.

Charles Darwin

Kun Darwin vuonna 1859 julkaisi evoluutioteoriaa esittelevän Lajien synty -kirjansa, nousi aikamoinen mekkala – aikansa Twitter-myrsky. Lehtien palstat ja julkiset keskustelut täyttyivät kiivaista kannanotoista. Mutta Darwinia ei näkynyt missään.

”Darwin ei pitänyt julkisesta väittelystä vaan inhosi keskustelutilanteita, joissa hänen kunniansa tai rehellisyytensä voisi tulla kyseenalaistetuksi. Hän pysyi mieluummin taka-alalla kotinsa rauhassa ja antoi toisten heiluttaa lippua tarmokkaammin kuin mihin hän itse koki pystyvänsä", kirjoittaa historioitsija Janet Browne kirjassaan Darwinin Lajien synty (2009, s. 121-122)

Darwin ei kuitenkaan vetäytynyt kuoreensa. Hän suosi toisenlaista vaikuttamisen tapaa; hän vastaanotti ja kirjoitti kasoittain henkilökohtaisia kirjeitä. Keskustelu pysyi asiallisena ja ystävällisenä, kun yksilö kohtasi yksilön. ”Ilman tätä harvinaisen laajaa kirjeenvaihtoa, joka kohosi Lajien synnyn julkistamisen jälkeen parhaimmillaan 500 kirjeeseen vuodessa, Darwinin teoria olisi tullut tiensä päähän.” (Browne, s. 122).

Lucius Annaeus Seneca

Seneca (s. 4 eaa. – k. 65 jaa.) tuli tunnetuksi stoalaisena filosofina. Kirjeessään ystävälleen Luciliukselle Seneca varoittaa väkijoukoista ja suurten yleisöjen mielistelystä. Kirjeen loppukaneettina Seneca siteeraa kilpailevan koulukunnan filosofi Epikurosta.

”Mainiosti totesi Epikuros – – kun hän kirjoitti yhdelle opiskelutoverilleen: ’En kirjoita tätä monille vaan sinulle, olemmehan riittävän suuria yleisöjä toisillemme.’ Nämä sanat sinun on painettava mieleesi, rakas Lucilius, voidaksesi halveksia useimpien hyväksynnästä syntyvää nautintoa.” (Kirjeet Luciliukselle, 7:11-12)

Seneca oli ymmärtänyt sen minkä Darwinkin. Henkilökohtaisella viestillä voi olla paljon rikkaammat seuraukset kuin väkijoukoille suunnatulla purkauksella. Kun vuorovaikutus on kahdenvälistä, molemmat viestijät rikastuvat henkisesti. Kun esiintyjä puhuttelee massoja, hänen viestinsä on yhdensuuntainen.

”Paraneminen tapahtuu vastavuoroisesti, ja ihmiset oppivat samalla, kun opettavat. Sinun ei ole syytä antaa kykyjesi julkistamisinnon johtaa itseäsi ihmisten keskelle niin, että tahdot lukea heille teoksiasi tai väitellä heidän kanssaan – –” (mt. 7:8-9).

Mutta miksei? Kysytään seuraavalta ajattelijalta.

Erich Fromm

Vuonna 1947 julkaistussa kirjassaan Ihmisen osa Erich Fromm puhuu ihmisen kaupallisesta asennoitumisesta. Fromm viittaa ihmiseen, joka kokee itsensä kaupan olevaksi hyödykkeeksi. Tähän liittyy Frommin kuvaama ilmiö, persoonallisuusmarkkinat, joka nykypäivänä tunnetaan paremmin henkilöbrändäyksenä.

”Arvostusperusteet ovat samat niin persoonallisuus- kuin hyödykemarkkinoillakin: toisilla ovat kaupan persoonallisuudet, toisilla hyödykkeet.” (Fromm, s. 83). Yksilön menestys riippuu siitä, miten hyvin hän onnistuu lyömään itsensä näillä markkinoilla läpi. Hänen ”on oltava muodissa persoonallisuusmarkkinoilla, ja ollakseen muodissa hänen on tiedettävä millaiselle persoonallisuudelle on eniten kysyntää.” (s. 85)

Seurauksena on, että kaupallisesti asennoitunut ihminen on valmis mukautumaan ulkoapäin tulevaan kysyntäpaineeseen. Tällainen riippuvuussuhde suosii Frommin mukaan tyhjää identiteettiä – tyhjiötä, joka voidaan nopeasti täyttää uusilla ominaisuuksilla ja rooleilla. Kaikki yksilöllisesti ainutkertaiset piirteet voivat muodostua taakaksi, koska ”mikä tahansa luonteenpiirre saattaisi jonakin päivänä joutua ristiriitaan markkinoiden vaatimusten kanssa” (s. 93).

Kyky säilyttää yksilöllinen identiteetti – ihmisarvo – kytkeytyy siis yksilön kykyyn vastustaa häneen kohdistuvia odotuksia. Mitä enemmän ihminen tavoittelee massojen suosiota, sitä enemmän hänen pitää toimia massojen ehdoilla. Mikä myy, mikä saa suosiota, mitä ihmiset haluavat?

”Muutama harva riittää minulle, yksi ainoa riittää minulle, ei-yksikään riittää minulle”, siteeraa Seneca aikalaistaan taiteilijaa (7:11).

Niin – ajattele ihmistä, joka seisoo kuin kallio myrskyjen keskellä. Eikö hän ole arvostetuin kaikista?