Järjestelmät vyöryvät Venäjälle

Suomalaiset ovat maailmalla tunnettuja Venäjä-asiantuntijuudestaan. Ehkä meillä kabineteissa jotain ymmärrystä onkin. Silti tavallisten tallaajien Venäjä-tiedot ovat hataria. En muista, että koulussa venäläistä kulttuuria olisi kovin syvämietteisesti käsitelty.

Olen hiljattain lukenut kaksi hyvin erilaista romaania Venäjästä. Molempien teemana on maan yhteiskunnallinen murros: aluksi 1920-luvulla, kun kommunistinen valta vakiintui, ja myöhemmin 1990-luvulla, kun kommunistinen valta rappeutui.

• Juri Rytheu: Tie seestyvään aamuun (1968)
• Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu (2013)
  
  

Kommunismi Yhdysvaltain takaportilla

Juri Rytheu (1930-2008) on Koillis-Siperian tšuktšien alkuperäiskansaan kuuluva kirjailija, Neuvostoliiton tundralla syntynyt turkismetsästäjän poika. Lukijan kannalta lähtökohta on herkullinen. Miten tällainen ihminen näkee maailman?

Tie seestyvään aamuun kertoo kanadalaisesta merimiehestä Johnista, joka vuonna 1910 jää toveriensa hylkäämänä eristäytyneen tšuktšiheimon pariin. Vähitellen John kasvaa osaksi heimoa eikä halua palata entiseen elämäänsä. Selväpiirteinen Robinson Crusoe -tarina saa pian omaperäisiä sävyjä. Kaukana lännessä (tai idässä; joka tapauksessa maapallon toisella puolella) tapahtuneen kommunistisen vallankumouksen laineet alkavat tuntua tundralla.

John kamppailee pitkään kolmen erilaisen maailmankatsomuksen välillä: Onko hän kapitalisti, metsästäjä-keräilijä vai sosialisti? Rytheu muotoilee kirjansa kasvutarinaksi. Sisäisten ristiriitojen jälkeen John löytää oikean tien ("tien seestyvään aamuun"), ja kirjan juhlavaksi lopuksi John kirjoittaa Leninille Moskovaan:

"Sen johdosta että minut John Mac-Hill MacLennon on valittu Enmanin kylän Neuvoston puheenjohtajaksi, pyydän hyväksymään minut neuvostokansalaiseksi, koska muodollisesti olen tätä nykyä Hänen majesteettinsa Englannin kuninkaan alamainen." (s. 488)

Kuten muidenkin neuvostokirjailijoiden, myös Juri Rytheun on pitänyt valita sanansa tarkkaan. Kirja onkin kommunistisen järjestelmän aatteellinen ylistys. Järjestelmän ongelmia kuvataan välillä kriittisesti, mutta kokonaiskuvassa ne hahmottuvat vain nuoren valtion kasvukipuina.

Siksi nykylukijana on äärimmäisen mielenkiintoista etsiä Rytheun rivien välistä kommunismin todellista kritiikkiä.

Miljöönä toimiva tšuktšikylä on köyhä. Siellä toimii intuitiivinen metsästäjä-keräilijöiden jakamistalous. Kukaan ei omista mitään, ja kaikki saaliit jaetaan kyläläisten kesken. Käytäntö toimii äärimmäisen niukkuuden vallitessa. Kuitenkin kun yritteliäs kyläläinen Armol hankkii perämoottorin ja kunnon pyssyn, saalista alkaa jäädä yli oman tarpeen. Omistushalu nostaa heti päätään.

Vaikka Rytheu leimaa Armolin antagonistiksi, kyseessä on mielestäni ovela järjestelmäkritiikki. Kommunismi toimii, kun on köyhää ja pulaa kaikesta. Kun teknologia astuu kuvaan, tuottavuus paranee ja ylijäämää syntyy, idylli pettää. Kirjan lopulla Armol pakkaa omaisuutensa ja puksuttaa Beringinsalmen yli Yhdysvaltain puolelle. Muiden roistojen sekaan.

"Elämä käy kehnoksi. Täältä on lähdettävä. Sinne missä pidetään arvossa yksityistä ihmistä eikä köyhimysten laumaa. Toisella rannalla on vielä voimassa usko rikkaaseen ihmiseen." (s. 479)

Kapitalismi ei tarvinnut takaporttia

70 vuotta myöhemmin Armolin kaltaiset roistot pitivät kulutusjuhliaan Moskovan kaduilla.

Nobel-kirjailija Svetlana Aleksijevitšin (s. 1948) Neuvostoihmisen loppu on kuvaus elämästä Neuvostoliiton romahdettua. Oikeastaan teos ei ole romaani ensinkään, vaan litteroitujen haastattelujen kokoelma. Aleksijevitš on jututtanut kirjaa varten kymmeniä entisiä neuvostokansalaisia – etupäässä sellaisia naisia, jotka eivät yhteiskunnan vavahdellessa löytäneet omaa vihreää oksaansa.

Tunnelma on synkkä.

Aleksijevitš kertoo, miten venäläisillä toreilla työttömäksi jääneet insinöörit ja alkoholisoituneet sotilaat pitävät matkamuistomyymälöitä. Länsimaisille turisteille kaupitellaan neuvostoupseerien arvomerkkejä – hintalaput dollareissa.

Niin ikään Aleksijevitš kirjoittaa, kuinka ketään ei enää kiinnostanut lukeminen ja kulttuuri. Ihmisten mielessä oli vain maallinen yltäkylläisyys: makkara, farkut, kiiltävät kylpyhuonekaakelit. "Kukaan ei ajattele mitään sellaista ylevää... suurenmoista... Ylevää on saatu yllin kyllin! Nyt halutaan inhimillistä." (s. 406) Samaan aikaan tavallisella ihmisellä ei ole varaa ostaa mitään. Kauppoja kierrellään kuin museoita.

Venäjälle vyöryneestä markkinataloudesta piirtyy suurinpiirtein samanlainen kuva kuin millä Pentti Linkola kapitalismia luonnehtii: "Markkinat: halpahintaisuuden tiivistelmä, surkeimman rihkaman, pumppernikkelien, huiskujen ja ilmapallojen, helppoheikkien spektaakkeli, roskaväen riemujuhla." (Linkola 2000, s. 249). Vakuudeksi voi YouTubesta katsoa, miten Mihail Gorbatshov mainostaa Pizza Hutia.

Lukijalle muodostuu voimakas kuva siitä nöyryytyksestä, jonka venäläiset saivat 1990-luvulla kokea. Neuvostokansalaiset tunsivat, että kaikki, mitä he olivat rakentaneet, pyyhittiin pois yhdessä yössä. Millään ei ollutkaan merkitystä, eikä kukaan välitä. Sellaista on elämä aatteen raunioilla.

Aleksijevitšin sävy tuo mieleeni jopa Raamatun kertomuksen syntiinlankeemuksesta. Ihmiset maistavat kapitalismin puusta ja yhtäkkiä huomaavat olevansa alasti, tarvitsevansa kaikkea. Yhtäkkiä tuttu järjestelmä – Jumala tai valtiovalta – onkin jotain armotonta ja tuntematonta. Karkotus paratiisista.

Nyky-Venäjällä kaivataan osallisuutta suuressa tarinassa, uhrautumista jonkin ylevämmän puolesta. Se on Neuvostoliiton kulttuuriperintö. Monet Venäjällä kokevat, että 1990-luvulla tämä perintö poljettiin lokaan. "He uskoivat, että kun kommunismi luhistuu, venäläinen ryntää heti opiskelemaan vapautta, mutta hän heittäytyikin opiskelemaan elämää. Elämää! Kokeilemaan kaikkea, nuolaisemaan, haukkaamaan. Tuossa on hyvää ruokaa, tuossa muodikas vaate..." (s. 406)

Kapitalismi pani halvalla suurta tarinaa, ryntäsi etuportista sisälle. Vanhaan maailmaan tottuneet ihmiset eivät pysyneet perässä. Yhteiskunta syöksyi rikollisuuteen, korruptioon, köyhyyteen ja kaaokseen. 

Mitä siitä kaaoksesta on syntynyt?