Buddenbrookien tragedia on nykyihmisen arkea

Työillallisella saksalaisten tutkijoiden kanssa tuli kirjallisuus puheeksi.

Tieteen ja kulttuurin historiallisen suurvallan edustajat mainitsivat lempikirjailijakseen Stephen Kingin. Utelin, oletteko lukeneet saksalaisia klassikoita, esimerkiksi Thomas Mannia. He eivät tienneet Mannin teoksista kuin Buddenbrookit. Sitä piti lukea koulussa.

Thomas Mannin (1875-1955) vuonna 1901 julkaistu esikoisteos Buddenbrookit on kuin alkuräjähdys hänen monumentaaliselle uralleen kirjailijana.

Buddenbrookit on kuvaus 1800-luvun saksalaisen porvarissäädyn elämäntavasta, jossa ulkoisen statuksen ”keeping up appearances” -henkinen ylläpito on kaikki kaikessa. Teoksessa esitetään kaunokirjallisesti sama ilmiö, josta saksalainen kulutussosiologi Thorstein Veblen kirjoitti vuonna 1899 maailmankuulun Joutilas luokka -kirjansa.

Nykypäivän keskiluokkaista kulutuskulttuuria voidaan pitää 1800-luvun porvarillisen elämäntavan jatkumona. Porvarit tekivät ahkerasti töitä. Ylijäämällä he hankkivat mukavuuksia ja osoittivat statustaan. Me olemme ylempiä kuin työväestö. Me emme ole perineet omaisuuttamme kuten aateliset. Me olemme oman onnemme seppiä.

Tällaista nykyelämäkin on: urasuuntautuneisuutta, mukavuuksien hankkimista ja identiteetin rakentamista kulutuksen kautta.

Buddenbrookeilla ei ole nykylukijalle pelkkää historiallista arvoa. Se kertoo paljon myös 2000-luvun todellisuudesta. Kirja kuvaa karusti, kuinka turmiollinen voi porvarillis-keskiluokkainen elämä pienelle ihmiselle olla. Mielenterveysongelmia oli näet jo sata vuotta sitten.

Thomas Buddenbrook paloi loppuun – eikä saanut apua

Blogosfäärissä huomiota herättänyt Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt (2020) on viiltävä kuvaus aikamme kansantaudista, uupumuksesta. Tuntuu, että kansantaudin vakavuuteen on heräilty vasta hiljattain.

Siksi oli tyrmistyttävää huomata, kuinka nykyaikaisen kuvauksen Thomas Mann esittää kirjansa päähenkilön, Thomas Buddenbrookin, hoitamattomasta burnoutista.

Thomas Buddenbrook oli Buddenbrookien kauppahuoneen johtaja. Hänen veljensä oli heittäytynyt taiteilijaksi ja oli yrityksen kannalta hyödytön. Perheen naisväki ei aikakauden normien mukaan juuri tehnyt töitä. Kaikki vastuu kasautui Thomasille, ja koska hän kantoi vastuunsa menestyksellä, hänelle kasattiin yhä lisää vastuuta. Lopulta hänet kohotettiin kaupungin senaattoriksi.

Hiipivä uupumus piinasi Thomasia yli kymmenen vuotta.

”Mutta jos kunnon tohtori Grabow pyysi häntä säästämään voimiaan, vastasi hän: ’Voi, hyvä tohtori, ei se vielä ole tarpeen.’ Hän tarkoitti sillä, että hänellä vielä oli edessään arvaamattoman paljon tekemistä, ennen kuin hän kerran, joskus tulevaisuudessa, oli saavuttanut sellaisen aseman, päässyt sellaiseen päämäärään, että hän jouti ajatella mukavuuttaan.” (s. 338)

Sen sijaan että Thomas olisi kuunnellut lääkärinsä neuvoja, hän päätti etsiä merkityksettömältä tuntuvaan elämäänsä uutta sisältöä. Jospa jokin uusi projekti piristäisi hänen tylsistynyttä mieltään? Niin senaattori Buddenbrook alkoi suunnitella uuden talon rakentamista itselleen.

”Uusi talo, ulkonaisen elämän täydellinen vaihdos muuttoineen, uudelleen järjestämisineen ja kaiken vanhan tarpeettoman poistamisineen, koko menneiden vuosien tyhjäksitekeminen… tuo kaikki herätti hänessä puhtauden, uutuuden, virkistyksen, koskemattomuuden, voiman tuntemuksen, jota hän kai tarvitsi – –” (s. 338-339)

Talo osoittautui katastrofiksi ja alkoi horjuttaa Buddenbrookien taloutta. Samanaikaisesti Thomaksen voimat vähenivät, hänen huomionsa kiinnittyi neuroottisiin pikkujuttuihin. Maineen ylläpito ylitti kaiken muun. Thomas säästi kaikessa, ”missä suinkin saattoi säästää joutumatta juorujen alaiseksi” (s. 491). Hän kulutti tuntikausia päivässä pukeutumiseen, viiksiensä vahaamiseen, ulkonäkönsä ehostamiseen.

”Thomas Buddenbrookin elämä ei enää ollut muuta kuin näyttelijän elämää, mutta sellaisen näyttelijän, jonka koko elämä pienimpiä, jokapäiväisimpiä piirteitään myöten on lakkaamatonta luomistyötä, luomistyötä, joka, muutamia harvoja lyhyitä yksinolon ja levon hetkiä lukuunottamatta, vaatii ja kuluttaa kaikki voimat…” (s. 491)

Lopulta hän ei jaksanut enää.

Mielenterveysongelmat ovat ylisukupolvisia

Senaattori Thomas Buddenbrookille siunaantui vain yksi jälkeläinen. Hän oli heiveröinen, sisäänpäinkääntynyt ja taiteellinen poika nimeltä Hanno Buddenbrook.

Kaikki paineet kasautuivat Hanno-raukalle, sillä ”oli itsestään selvää, että hänestä piti tulla kauppias ja vastedes kauppahuoneen johtaja.” (s. 495). Pienen pojan rakkaus musiikkiin katsottiin suvun naisten vaikutukseksi, kunnes ”alkoi olla käsissä se aika, jolloin isälläkin on tilaisuus vaikuttaa poikaansa, vetää hänet puolelleen ja tasoittaa miehekkäällä vastavoimalla aikaisempia naisellisia vaikutelmia.” (s. 495)

Niinpä pienen Hannon heiveröistä ruumista ja vastahakoista luonnetta alettiin karaista järjestelmällisesti. Hän joutui syömään oksettavaa kalanmaksaöljyä. Hänet pakotettiin urheilukisoihin, kilpailemaan ”vertaistensa” kanssa. Hänen isänsä piinasi häntä kaupankäyntiin liittyvillä kuulusteluilla. Hanno edusti isälleen suvun viimeistä toivoa.

”Vaikka hänen oma olemuksensa olisi ollut kuinkakin rikkirevitty ja toivoton, kykeni hän sittenkin aina toivomaan pienelle perilliselleen tulevaisuutta, joka oli oleva täynnä käytännöllistä työtä, menestystä, ansiota, valtaa, rikkautta ja kunniaa… tämä ainoa asia sai hänen kylmenneen ja teennäisen elämänsä lämpenemään ja täyttymään vilpittömällä huolella, pelolla ja toivolla.” (s. 495)

Kun Thomas Buddenbrook uskoi menettäneensä jopa vaimonsa rakkauden, pieni Hanno sai kannettavakseen senkin taakan.

”Sitten, aivan yhtäkkiä, kuuli Hanno – – hiljaisen, kärsivän, liikutetun, melkeinpä rukoilevan äänen, jollaisella hän ei ollut vielä milloinkaan kuullut isänsä puhuvan. Tämä sanoi: ’Nyt on luutnantti ollut jo kaksi tuntia äidin luona… Hanno…’" (s. 519)

Ja kun suvun uupunut päämies lopulta tuupertui kuolleena kadulle, kilpailijat veivät omaisuuden. Hannolle ei jäänyt isältään muuta kuin haavoittunut mieli ja karaistuksesta heikentynyt ruumis.

Muutaman vuoden päästä lavantauti vei nekin.

Naisten vuosisata

Buddenbrookin miehinen kauppaimperiumi rappeutui. Suvun miehet Thomasia lukuunottamatta suuntautuivat henkiseen elämään. He alkoivat harrastaa taiteita, ja heidän moraalinsa heikkeni. Yksi kiinnostui miehistä, toinen joutui mielisairaalaan. 

Kirjan epilogissa Buddenbrookien suvun jäljelle jääneet naiset pohtivat elämää. Mikä on heidän kohtalonsa? Rivien välistä voi lukea heidän oivalluksensa, että suku jatkuu naislinjankin kautta. Ehkä 1900-luku tarjoaa jotakin juuri heille.

Ehkä uusi keskiluokkaisuus ei ole vain miesten maailma.