Muumien avulla ymmärrämme kaiken

 

Lieneekö ylitulkintaa?

Näin ajattelin aloittaessani Jukka Laajarinteen teoksen Muumit ja olemisen arvoitus (2009). Laajarinne tarkastelee Tove Janssonin Muumi-kirjojen eksistentialistista puolta. Mitä tekemistä lastenkirjojen hahmoilla on Kierkegaardin, Heideggerin ja Sartren kanssa?

Eksistentialismi on filosofian suuntaus, jossa korostuu yksilön vapaus ja ainutlaatuisuus. ”Ei ole valmista mallia tai ohjekirjaa, jonka mukaisesti meidän tulisi elämämme järjestää, eikä elämällä ole ulkopuolelta annettua tarkoitusta”, kirjoittaa Laajarinne (s. 13).

Ajattelutapana eksistentialismi on vetoava. Monet nykyajan liikkeistä, esimerkiksi feminismi, ammentavat eksistentialismista. Eksistentialismin filosofinen tausta on monimutkainen. Siksi Laajarinteen teos löytää paikkansa filosofian kirjahyllyssä. Kyky selittää monimutkaisia asioita yksinkertaisesti ansaitsee tunnustuksen.

Muumipedagogiikka

Hyvä pedagogi osaa avata vaikeita asioita helposti samastuttavien metaforien kautta. Sopivia metaforia löytyy populaarikulttuurista. Muumit ovat esimerkki. 

Laajarinne kirjoittaa: ”Muumit ovat kuin peilejä, joissa voi nähdä itsensä. Muumeille hymähdellessäni olen nauranut itselleni. Olen samastunut milloin Muumipappaan, milloin Nuuskamuikkuseen tai pikky Myyhyn. Hemulienkin ongelmat ovat tuntuneet tutuilta.” (s. 173).

Laajarinteen ajatuksesta on lyhyt matka C. G. Jungin arkkityyppeihin (ks. blogi). Arkkityypit ovat hahmoja, jotka toistuvat kirjallisuudessa ja tunnetaan kulttuurista riippumatta. Muumipappamaisia tai nuuskamuikkusmaisia hahmoja on kirjallisuus väärällään. Saatamme samastaa jopa itsemme tai läheisemme näihin hahmoihin.

Pidin muutama vuosi sitten kolmipäiväistä koulutusta. Tarkoituksena oli kehitellä rohkeita ideoita pienryhmissä. Kanavat piti saada auki ja ihmiset tutustumaan toisiinsa. Olin kyllästynyt perinteisiin tutustumisleikkeihin. Turvauduin muumeihin. Koulutuksen alussa osallistujat valitsivat kuvan siitä muumihahmosta, johon he eniten samastuvat. Jokainen sai kertoa itsestään muumihahmonsa kautta. 

”Terve, nimeni on Kirjakauppiaan kaveri ja hahmoni on Muumipappa. Olen isä, joka päivittäin kiipeää työhuoneeseensa kirjoittamaan. Olen seikkailunhaluinen mutta elelen tavallista kotielämää. Heittäydyn helposti lapsenomaisiin villityksiin.”

Esittelyjen jälkeen tapahtui jotain odottamatonta. Osallistujat kiinnittivät valitsemansa kuvan nimikylttiensä pieleen. Siitä lähtien miltei jokainen keskustelu alkoi tyyliin: ”Aa, sä olet Nuuskamuikkunen! Miksi olitkaan Nuuskamuikkunen?” Myöhemmin kuulin, että koulutukseen osallistunutta kuusikymppistä herrasmiestä kutsutaan töissä edelleen Hemuli-Tompaksi.

Hemuliksi tuomittu?

Laajarinne kirjoittaa määrittelyvallasta. Me ihmiset enimmäkseen vastaamme odotuksiin. Noudatamme käsikirjoituksia, joita emme itse kirjoita. Elämämme kulkua määrittää jokin ulkopuolellamme oleva voima. Yksi eksistentialismin perusideoista on tästä voimasta vapautuminen. Siksi eksistentialismi ei ole pelkkä tieteellinen filosofia. Moni pitää sitä elämänsä ohjenuorana.

Laajarinne vihjaa itsekin toimivansa näin. Hän kertoo opiskelleensa vuosikaudet yliopistotasoista matematiikkaa vain vastatakseen joihinkin vanhempiensa ja muiden asettamiin vaatimuksiin (s. 184). Takakannessa Laajarinne mainitsee ennen toimineensa matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana, mutta ryhtyneensä sitten vapaaksi kirjailijaksi.

Mitä tarkoittaa vapaa kirjailija?

Taloudellisesti vapaa? Ehei. Kirja on saanut rahoitusta Kirjastoapurahalautakunnalta ja WSOY:n kirjallisuussäätiöltä. Taiteellisesti vapaa? Tuskin. Muumit ja olemisen arvoitus ei ole omakustanne. Atena Kustannuksella lienee ollut omat toiveensa ja vaatimuksensa.

”Vapaus on mahdollisuus sanoa ei. Vapaus on olennaisesti kieltämisen vapautta, vapautta vastustaa”, Laajarinne kirjoittaa (s. 169). Ehkä opettajan ammatista luovuttuaan hänestä tuli vapaa. Myöhemmin hänestä tuli kirjailija. Siis vapaa kirjailija.

Lieneekö ylitulkintaa?