Luonnonsuojelussa on kyse kauneudesta – Kunttujen tutkimusmatka Linkolan jäljillä opettaa lukijalle paljon

Alkukesän kirjauutuus Kaikki luodon linnut (2022) on näkynyt ja kuulunut mediassa.

Teos on matkakirjamainen tietokirja saaristoluonnon, erityisesti linnuston, muutoksista 50 vuoden aikana. Keskeisin osa kirjan narratiivia on Pentti Linkolan vuonna 1974 soutuveneellä tekemä tutkimusmatka Salosta Ahvenanmaan ympäri Poriin (ks. aiempi blogini Linkolasta).

Kirjan tekijät, saaristoluontoon erikoistunut biologi Panu Kunttu ja hänen puolisonsa ympäristösuunnittelija Sanna-Mari Kunttu, seurasivat vuonna 2020 Linkolan reittiä miltei päivän tarkkuudella. Kulkuneuvoina Kuntuilla olivat kajakit.

Itse Jules Verne olisi ylpeä

”Tavoitteemme on, että retkemme ja sen tulokset herättäisivät kiinnostusta saaristoluonnon suojelua kohtaan. Ihminen haluaa suojella vain sellaista, minkä kokee rakkaaksi, ja vain sellaisen voi kokea rakkaaksi, minkä tuntee merkitykselliseksi.” (s. 365)

Saavuttamallaan mediajulkisuudella Kuntut ovat päässeet tavoitteessaan rohkaisevaan alkuun. Näkyvyys on vaatinut aikamoisia temppuja. 51 päivän ja 1129 melontakilometrin reissu ei yksin riittänyt. Aiheesta piti kirjoittaa myös kirja – ja kirjan piti noudattaa yleisöön vetoavaa formaattia.

Jo Kaikki luodon linnut -teoksen ensi sivuilla huomasin, että kyse on hyvin vakiintuneesta tarinarakenteesta. Kuntut seikkailevat Linkolan jäljillä, tulkiten hänen haalistuneita muistiinpanojaan.

Samalla tavalla Jules Verne pani professori Otto Lidenbrockin seuraamaan Arne Saknussemin ja hänen salaperäisen riimukirjoituksensa jälkiä teoksessa Matka maan keskipisteeseen (1864). Arkkityyppi esiintyy kirjallisuudessa toistuvasti ja on löytänyt tiensä myös lukuisiin Indiana Jones -elokuviin.

Myyntimenestys syntyy hyvästä tarinasta, ja hyvä tarina tapaa nojata arkkityyppisiin rakenteisiin.

Teos tulee muutenkin sopivaan saumaan. Pentti Linkola sai kasvojenkohotuksen Riitta Kylänpään vuonna 2017 kirjoittamassa elämäkerrassa. Linkola menehtyi kahta kuukautta ennen Kunttujen melontaretkeä. Kaikki luodon linnut on kiistatta muistoteos edesmenneelle luonnonsuojelijalle.

Irvokkaan sininen meri

Kunttujen matka- ja tietokirjassa matkantekoa käsittelevät jaksot vuorottelevat tieto-osuuksien kanssa. Siirtymät ovat pehmeitä, kuin assosiaatioita. Kun Kuntut näkevät saarilla ylämaankarjaa, he alkavat pohtia, mikä on laidunnuksen rooli luonnon monimuotoisuudessa ja miten sitä voi luonnonhistoriallisesti selittää.

Matkakirjamaisuudesta huolimatta fokus on luonnonsuojelussa. Tuputtamisesta ei kuitenkaan ole kysymys. Kunttujen ote on retorisesti taitava, jopa suostutteleva. Linkolan pahamaineinen ihmisviha loistaa poissaolollaan. Silti Kuntut piirtävät samastuttavan kuvan ihmisestä ahneena, kaikkialle vyöryvänä, myrkyllisenä luonnonvoimana.

”Erään mökkisaaren edustalla on pieni lintuluoto, jonne on pystytetty kaksi vaatteista ja kepeistä kyhättyä linnunpelätintä karkottamaan luodon asukkaita. Ilmeisesti luodolla aiemmin pesineet tiirat tai lokit eivät saaneet kuulua mökkielämän äänimaailmaan.” (s. 74-75)

Mökkeilijät suhtautuvat omaan rauhaansa hyvin ehdottomasti. Kuntut kertovat kohdanneensa irvokkaitakin tekosyitä. Omistaja on saattanut tulla laiturille hätistelemään ohi melovia linnustontutkijoita ilmoittaen, että linnut häiriintyvät heistä.

Tavalliselle maakravulle havahduttavia ovat Kunttujen puheet vedet pilaavista sinileväkukinnoista.

”Miksi matkailuyrittäjät eivät nouse barrikadeille, kun elinkeino on näin uhattuna? Tai kesämökkeilijät, joiden keskikesän loman sinilevä saattaa pilata? Tuntuu, että joka vuosi on ’poikkeuksellisen paha sinilevätilanne’. Ihminen on tehnyt merestä vastenmielisen myrkkyliemen.” (s. 128)

Linnut ovat muuttaneet muualle?

Kaikki luodon linnut -kirjan tieteelliset johtopäätökset ovat masentavia. Linnusto on 50 vuodessa köyhtynyt. Luonnon monimuotoisuus on vähentynyt.

Valtaosa linnuista muuttaa talvisin lämpimämmille seuduille. Kun vuodet kuluvat eikä tuttuja lintuja enää keväisin näy, voimme uskotella itsellemme niiden vain siirtyneen muualle. Valitettavasti ne eivät ole siirtyneet muualle. Ne ovat kadonneet. Ne ovat kuolleet pois. Tämä kohtalo on edessä yhä useammalla lintulajilla. Edessä saattaa häämöttää dystooppinen maailma, jossa ei ole lintuja lainkaan.

Kunttujen teoksessa toistuu ajatus biodiversiteetistä itseisarvona. Lukiolaisena väite ärsytti minua, vaikka olin aktiivinen luonto- ja lintuharrastaja (ks. blogi). Silti väite ilman perusteluja, eli tuputtaminen, raivostutti sisäistä tutkijanalkuani.

Käsittääkseni luonnonsuojelussa on kysymys estetiikasta. Elämä on kaunista ja hyvää, mikä tekee siitä itsessään arvokasta. ”Kun monimuotoisuus luonnossa vähenee, pienevät myös mahdollisuudet elämän kirjon ylläpitoon muuttuvissa olosuhteissa.” (s. 365) Mitä monipuolisempaa ja runsaampaa elämä on, sitä parempi. Paljon kauneutta on esteettisempää kuin vähän kauneutta.

Esteetikkona voi pitää Linkolaa itseäänkin. Kunttujen mukaan Linkola kirjoittaa omien lintututkimustensa olleen vain hämäystä. ”Niiden takana minä olen voinut kulkea luonnossa, ihailla sitä, elää luonnossa.” (s. 362)

Luonnonsuojelua pieninä paloina

Kaikki luodon linnut on vaihtelua globaalin ilmastokriisin hallitsemalle ympäristökeskustelulle. Vaikka haasteet kytkeytyvät toisiinsa, Kunttujen kuvaama luontokato on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Ilmastokriisi masentaa ihmisiä. Sen edessä tuntee voimattomuutta. Kun puhumme paikallisesta luontokadosta, ympäristöongelmat ovat jo ihmisen kokoisia. Kuka tahansa saattaa edistää luonnon monimuotoisuutta esimerkiksi mökkirannassaan – ja nähdä tuloksiakin.

Luonnonsuojelua voi tarjoilla ihmisille pieninäkin palasina, ei pelkkinä kauhukuvina maailmanpalosta.

Kunttujen teos on tietokirja ajankohtaisesta mutta katveeseen jääneestä aiheesta: suomalaisen luonnon kruununjalokiven saariston luontokadosta. Teoksen narratiivi on hieno esimerkki arkkityyppisyyden hyödyntämisestä. Lisäksi kirja julkaistaan aikana, jolloin retkeily on kuluttajamarkkinoilla kovassa nosteessa.

En yllättyisi, jos Kaikki luodon linnut olisi Tieto-Finlandia-ehdokkaana.

***

Huom! Kirjakauppiaan kaveri on löyhässä sukulaissuhteessa Kaikki luodon linnut -kirjan kirjoittajiin. Positiivinen näkemykseni on silti vilpitön.