Kirjakauppiaan kaveri

Pari vuotta sitten tietoisuuteeni tuli raikkaasti hymyilevä nuori mies. Kollegani nimittivät häntä nuoreksi neroksi, mullistavaksi ajattelijaksi. Miehen nimi oli Perttu Pölönen. Pölönen oli tuolloin runsas parikymppinen keksijä, joka oli hakenut oppia Piilaaksosta. Nyt hän lumosi Suomea supersuosittuna motivaatiopuhujana. Kuten lukijani tietävät, suhtaudun skeptisesti älyllisiin muoti-ilmiöihin ja kollektiivisiin lumouksiin. Minulta kesti kaksi vuotta tarttua Perttu Pölösen esikoisteokseen Tulevaisuuden lukujärjestys (2020). En lumoutunut. Perttu ei pelkää tulevaisuutta Tulevaisuuden lukujärjestyksessä Pölönen esittelee joukon taitoja, jotka erottavat ihmisen koneesta ja ovat siksi tärkeitä tulevaisuuden työelämässä. ”Kone tietää tarkemmin ja muistaa enemmän kuin me, emmekä voi aivoillamme voittaa binäärijärjestelmää ainakaan laskentatehossa. Meidän prosessorimme jää kakkoseksi. Nyt arvokkaaksi on nostettava se, mihin kone ei pysty eli sydämen taidot. Koneella ei ole luonnetta, ei per...

Puhetaitoa käsittelevistä kirjoistaan tunnettu Juhana Torkki on viime vuosina kääntänyt antiikin tekstejä. Häneltä on julkaistu Seneca-käännös Elämän lyhyydestä (2018), Plutarkhos-käännös Mielen tyyneydestä (2020) ja tuoreimpana kokoelma Dion Prusalaisen tekstejä, Onnellisuudesta (2022). Kevätmarkkinoille julkaistut ja erityisesti kirjalahjoiksi tuotteistetut Seneca- ja Plutarkhos-työt ovat yltäneet kirjakauppojen top-hyllyille. Samaa voinee odottaa Dionilta. Mitä tämä tarkoittaa? Antiikin tekstejä on suomennettu maailman sivu, mutta harvemmin ne ovat bestsellereiksi yltäneet. On silmiinpistävää, että kustantamo Otava nostaa kääntäjä Juhana Torkin lähes yhtä näkyvään rooliin kuin itse Senecan, Plutarkhoksen ja Dionin. Torkin henkilöbrändillä lienee Otavalle kaupallista arvoa. Torkki ei tiettävästi ole mikään akateemisiin arkistoihin haalistunut klassinen filologi. Hän on valovoimainen liikkeenjohdon kouluttaja ja poliittinen kommentaattori – lähes keisarien tuttava , kuten Dion Prus...

Tämän blogin ensimmäinen merkintä käsitteli intiaaneja. Silloin minuun teki vaikutuksen Dee Brownin historiateos Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen (1970). Teos käsittelee tragediaa, jolla Pohjois-Amerikan intiaaniheimot yksi toisensa jälkeen hävitettiin 1800-luvulla. Dee Brown on kirjoittanut aiheesta myös historiallisia romaaneja. Niistä on suomennettu sukukronikka Kantaäiti (1980). Teoksessa seurataan Amerikan kaakkoisrannikolla syntyneen intiaaninaisen jälkeläisten pakoa mantereen halki. Tarina alkaa 1760-luvun Georgiasta ja kuljettaa lukijan Oklahoman intiaaniterritorion ja eteläisen preerian kautta 1900-luvun alun Montanaan. Kantaäiti kuvaa alkuperäiskansojen jäsenten lohduttomia kohtaloita Yhdysvaltain historian käännekohdissa. Yleissävy on surullinen. Tarina kouraisee 2020-luvun lukijaa syvältä. Intiaanit tunsivat epätoivoa ja voimattomuutta idästä pursuavan siirtolaisvirran edessä. Se oli kuin luonnonvoima. Entiset asuinalueet muuttuivat intiaaneille elinkelvottomiksi. Alk...