Saatanalliset säkeet koetteli minua

Sain isänpäivälahjaksi Salman Rushdien Saatanalliset säkeet (1988).

Teosta voi hyvällä syyllä kutsua kärsimyskirjallisuudeksi. Kirja kuvaa inhimillistä kärsimystä. Kirjailija on itse kärsinyt kirjansa takia. Kirjan lukeminenkin on melkoista kärsimystä.

Lukijan pitää olla kärsivällinen – Rushdien 600-sivuinen teos on haaste kokeneellekin. Lukukokemus oli työläs. Mutta jos itseäni yhtään tunnen, palaan kirjan teemoihin vielä vuosienkin kuluttua. Teos jätti jäljen, joka ei heti haalistu.

***

Saatanallisissa säkeissä kaksi intialaista miestä, Gibreel ja Saladin, selviävät mystisesti lento-onnettomuudesta. He päätyvät Lontooseen ja huomaavat muutokset itsessään. Gibreelistä on muuttunut arkkienkeli Gabriel, Saladinista sarvipäinen demoni.

Teoksessa on sivukertomuksia, jotka kytkeytyvät päätarinaan Gibreelin enkelillisinä unina. Tärkein sivujuonteista on kuvaus islamilaisuuden synnystä, Profeetta Mahundin kokemista ilmestyksistä ja maailmanuskonnon ensi askeleista.

Saatanalliset säkeet muistuttaa hätkähdyttävästi Mihail Bulgakovin teosta Saatana saapuu Moskovaan (1966). Siinäkin on pääkertomus, jossa jumalolento ilmestyy nykykaupungin kaduille tekemään ihmeitään. Siinäkin on historiallinen sivukertomus, jossa Pontius Pilatus miettii suhtautumistaan kulkurifilosofi Ješuaan.

Kuten Bulgakov, myös Rushdie flirttailee surrealismin kanssa. Saatanallisten säkeiden tyylilajissa on paljon maagista realismia. Jotain mystistä Gibreelille ja varsinkin Saladinille kiistatta tapahtuu. Loppua kohden käy kuitenkin selväksi, että Rushdie kuvaa etenevää skitsofreniaa. Mikä osa jumalallista ilmestyksistä on mielisairaan houretta? Mikä todellista kosketusta tuonpuoleiseen?

Onko niillä edes eroa?

Rivien välistä voi tulkita, että Rushdie rinnastaa uskontojen taustalla olevat ilmestykset mielisairauden hourekuviin. Kirjan teema on teologisesti arkaluonteinen. Keskiössä ovat kiistellyt saatanalliset jakeet, joita väitetään osoitukseksi Profeetan inhimillisestä heikkoudesta. Karkeutta ei puutu, kun Rushdie vieläpä satirisoi Profeetan sukupuolielämää.

Rushdien kirjaan reagoitiin jyrkästi. Teos on monessa maassa kielletty. Rushdie on tuomittu kuolemaan, ja hänestä on luvattu tapporahoja.

***

Saatanalliset säkeet kertoo minulle vieraasta kokemusmaailmasta. Teos paljasti ammottavia aukkoja ymmärryksessäni islamilaisuudesta. Mitä minä tiedän maailman toisiksi suurimman uskonnon teologiasta, kulttuurista ja historiasta? Rehellisyyden nimissä: Liian vähän.

Tiedonjanoni on sammumaton. Olen jo lainannut pari professori Jaakko Hämeen-Anttilan islamia käsittelevää tietokirjaa. Saatanalliset säkeet oli ehkä kärsimystä, mutta minulle se avasi uuden maailman.